Eräpolttarit Liesjärvellä

Tänä kesänä emme millään ehtineet kunnon Lapin vaellukselle, joten erähammasta kolotti pahasti. Keksimme, että pidetään Antille pikapolttarit erähenkisesti. Antti löysi Liesjärven kansallispuistosta Metsähallituksen Hyypiö-vuokratuvan ja siellä olisi myös sauna.

Tupa oli vapaa heinäkuussa ainoastaan yhtenä maanantaina, joten aikataulu oli helppo päättää 🙂 Mikko ei valitettavasti päässyt keskellä lomakautta mukaan. Antti ja Janne päättivät nukkua teltassa, että saataisiin edes vähän erämeininkiä yhden yön puistovierailuun.

Tupa on pienen Kyynäräjärven rannalla, vähän aittamainen, kaksikerroksinen vanha hirsirakennus. Sisältä muistutti lapin tupia: kamiina, kerrossängyt neljälle ja kaasut keittiön puolella. Sauna on erillinen rakennus parin sadan metrin päässä tuvasta. Liesjärvellä on myös toinen vuokratupa ja useita tulentekopaikkoja.

Erägourmet-menu oli Antilla nopeasti kasassa aikaisempien kokkailujen pohjalta. Heke toi Muurikka-pannun ja sillä päätettiin tehdä kaikki ruoat avotulella tulentekopaikalla järven rannassa. Mukana oli ribsejä Lidlistä, Camembert-juustokiekkoja, pekonia, munia, lettuainekset, makkaraa ja juhlajuomia. Tietysti myös Maldonia, ilman sitä eri ruoka tietenkään maistu!

Kävimme saunan lämpiämistä odotellessa kävelemässä Kyynäräjärven läpi menevällä ohuella kannaksella. Erikoinen luonnonoikku, joka jakaa järven kahtia. Kannaksen keskellä on  parin metrin vesiuoma — siihen on rakennettu silta. Yllätyimme, että vastaan tuli useita kulkijoita, ja moni oli ulkomaalainen. Hienoa, että kansallispuistot kiinnostavat matkailijoita etelässäkin!

Keli suosi lopulta, vaikka aamu oli rannikolla sateinen. Liesjärvellä ei juuri satanut, tosin aika pilvistä oli. Alkukesä oli niin kylmä ja kuiva, että hyttysiä ei ollut ollenkaan, vaikka olimme aikamoisessa kuusikossa. Saunottiin ja syötiin hyvin (illalla vielä letut ja makkarat nuotiolla). Turistiin pitkälle yöhön.

Aamulla tehtiin Muurikalla kunnon munapekonipannut ruisleivän päälle. Kävimme vielä tutkimassa Ilvesluolakallion, jossa olevasta erikoisesta luolasta Antti oli lukenut. Se löytyikin pienen etsimisen jälkeen puolen kilometrin päästä. Luolaan mahtuu sisään useampi mies ja se jatkuu useampana isona onkalona syvemmälle kallion sisään. Meillä ei ollut välineitä lähteä tutkimaan luolaa syvemmältä, mutta senkin joku on varmasti tehtyt. Harvinainen luola Suomessa.

Liesjärvi on pieni paikka, lähellä asutusta, mutta sopii kyllä tällaiseen pieneen irtiottoon kaupungista. Kruununhaasta on Liesjärvelle matkaa tasan 100km. Tarkempi kartta löytyy tämän linkin kautta.

Leave a Reply

Your email address will not be published.


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.