31.7.2015 – 8.8.2015
Päivä 1 | Päivä 2 | Päivä 3 | Päivä 4 | Päivä 5 | Päivä 6 | Päivä 7
Reitti | Yhteenveto | Kuvat & Videot
The Wolfpack: Janne Isosävi, Mikko Heiskala ja Antti Hyvärinen
Valmistelut
Verestimme alkuvuodesta 2015 vanhoja lukiomuistoja muutaman Luokkakokous-elokuvan jälkeisen tuopin ääressä Helsingin Kampin Teerenpelissä. Jossain siinä noin muutamannen tuopin jälkeen Antti heitti ajatuksen pitkästä vaelluksesta seuraavana kesänä. Antille vaellus on ollut pitkäaikainen harrastus. Mikko tarttui ajatukseen lähes samoin tein, Janne myöhemmin loppukeväästä. Vanhoille partiolaisille luonnossa kulkeminen ja yöpyminen oli kyllä tuttua, mutta pidempi vaellus olisi kummallekin uusi kokemus.
Päätöksen jälkeen Mikolla ja Jannella alkoi tiukka varusteiden hankinta. Kummaltakin puuttuivat mm. rinkka ja tunturivaellukseen sopivat kengät, Mikolta myös kunnon kuorivaatteet. Näitä ja muuta tarpeellista metsästettiin eri kaupoista, niin kivijaloista kuin netistäkin pitkin alkuvuotta. Kun aikaa oli bongailla hyviä tarjouksia, niin säästöä tuli sievoisesti.
Antti kokeneimpana suunnitteli reitin. Tarkoitus oli väistää sekä muut ihmiset ja paikkoja, jossa Antti veljensä kanssa oli aiemmin UKK:ssa vaellellut. Siis kierros UKK:n erämaaosiossa mm. Vongoiva ja Sokosti huiputtaen.
Mikko kohensi kestävyyskuntopohjaansa, joka ikämiessarjan futismaalivahdilla ei ollut kovin mairitteleva, mm. ajamalla uusia kenkiä sisään pitkillä kävelylenkeillä. Tähän touhuun tuli lähes parin kuukauden paussi, kun influenssa pahoine jälkitauteineen vei miehen aina keuhkotautien erikoislääkärille asti. No, Janne puolestaan laittoi pahemmaksi ja kävi myyräkuumeen takia ihan osastolla asti. Tätä taustaa vasten reissun lähestyessä oli ainakin Mikolla pientä lisäjännitystä ilmassa jaksamisen puolesta. Suunnitellulla reitillä oli kuitenkin pituutta reilut 100km ja kunto rinkka selässä arvoitus…
31.7. Kohti pohjoista
Janne saapui Mikon autolla Kellokoskelle, mistä jatkettiin Antin hieman isommalla autolla pohjoiseen. Mikko napattiin kyytiin 4-tien ja 13-tien risteyksestä, johon äiti pojan toimitti. (Yes – it’s complicated).
Viitasaarella pidettiin Firatissa ruokatauko – pitsa-/kebabkiintiö hetkeksi täyteen! Matkalla vettä tuli kuin aisaa.
Iltasella oltiin Oulussa. Käytiin hehtaari-giga-Prismassa ruokaostoksilla tarkkaan laaditun listan mukaisesti. Opimme, että 5 somonin kolikko toimii polettina ostoskärryihin. Saavuimme illaksi Villen ja Marin luoksi ja saimme erinomaisen illallisen, siitä kiitos!
Tehtiin viimeiset pakkaukset ja jaettiin ruokatarpeet rinkkoihin kannettavaksi. Ja sitten unta palloon, edessä olisi aikainen herätys.
1.8. Lappiin ja maastoon
Lähdimme hyvin aikaiseen aamulla ajamaan, koska matkaa maastoon oli vielä paljon. Aamupala syötiin Keminmaan Nesteellä.
Saariselälle päästyämme käytiin syömässä pihvit Riekonlinnan Asehuoneessa: viimeinen ehtoollinen ennen maastoon siirtymistä siis. Tunturisuunnistajilla oli Saariselällä kisat. Trikookansaa oli bussilasteittain joka puolella. Pihvien jälkeen jatkettiin vielä pohjoiseen (n. 15 km jälkeen käännyttiin itään Kuutuantielle) ja lopulta Aittajärven parkkipaikalle UKK-puiston pohjoisrajalla.
Kännyköistä hävisi kenttä jonkin matkaa ennen parkkipaikkaa, eli siirtymä villiin luontoon alkoi tuntua konkreettiselta. Rinkat laitettiin vihdoin pykälään, ja alkuinnostuksessa saattoi pari tavaraa jäädä autoonkin (mm. kiikarit ja Mikon aurinkolasit). Rinkoissa lähtiessä painoa 21kg – 23kg tienoilla per taistelija.
Lähdettiin Suomujoen vartta pitkin kohti itää. Käveltiin kolttakylän läpi Snellmanin majalle, jonka kohdalta ylitimme Suomun. Joki olikin toiselta laidalta yllättävän syvä, reiteen asti, joten Janne ja Mikko pääsivät heti harjoittelemaan ylitystä ihan tosissaan. Antillehan tämä oli tuttua kauraa. Onneksi virta ei ollut voimakas ja ylitys oli lyhyt, joten tulikaste meni pojilta vahvasti.
Suomulta jatkettiin edelleen itään kohti Muorravaarakanruoktua. Muorra ylitettiin liki sen suulla (missä joki yhtyy Suomuun). Ylityspaikkaa jouduttiin etsimään hetki melko kovan virtauksen takia. Mikolla muljahti nilkka ikävästi liukkaalla kivellä ylityksen aikana, ja vaellussauvojen teleskooppimekanismikin osoittautui samassa rytäkässä sudeksi. Ensiavuksi hidas loppuylitys kylmässä joessa ja sitten ei muuta kuin kengän nyörit varresta tiukalle ja Burana-kuurille loppumatkan ajaksi. Onneksi ei käynyt pahemmin. Hetken päästä Antin rinkasta hajosi olkahihnan solki. Taisi silläkin aika tulla lopulta täyteen. Patentilla tästäkin selvittiin. Seurattiin Muorraa etelään, kunnes poikettiin Jyrkkävaaran tuvalle.
Ensimmäinen yö vietettiin siis Jyrkkävaarassa, jossa oli myös jotain belgialaisia tuvalla yötä jo kuulemma toista päivää. Me nukuimme teltassa. He aikoivat jäädä hyttysten syötäväksi vielä seuraavaksikin yöksi, me suuntaisimme tunturiin. Illallisena quasidilloja meetvurstilla – toimii todella! Google mapsin mukaan iltapäivän matkaksi tuli n. 9km, metsämaastoa.
2.8. Jyrkkävaarasta tuntureille
Aamulla laitettiin pekoni-/muna-aamiainen, tietysti Maldonin sormisuolalla, erittäin maistuvaa! Munia olisi ollut enemmänkin ellei Antti olisi istunut rinkkansa päälle tauolla siihen kohtaan, mihin munakenno oli pakattu. Näilläkin lähti päivä hyvin käyntiin! Belgialaiset jäivät nukkumaan mökkiinsä, lähdimme aikaiseen alta pois.
Telttaan oli kertynyt aika paljon kosteutta yön aikana, tosin onneksi välikerrokseen, josta se oli helppo wettexöidä pois. Aamutoimien jälkeen jatkettiin Muorran itäpuolta, kunnes tultiin Harrijoen ja Muorran risteykseen. Otettiin Harrijoen pohjoispuoli, ja jatkettiin joen rinnevartta (joki kulki matalassa laaksossa) kohti joen latvoja. Nyt poistuttiin merkityiltä poluilta. Maasto oli enimmäkseen varvikkoa ja satunnaisia (porojen?) pikkupolkuja.
Huom. Opimme siinä kulkiessamma, että kuten kirjoissa kerrotaan, niin varjoisammilla eteläpuolisilla rinteillä aina vähemmän kasvillisuutta ja siksi ne ovat helppokulkuisempia. Siis jatkossa eteläpuolelta 🙂
Yhdessä suvantokohdassa Antti kokeili vähän onkiakin, mutta eipä kaloja näkynyt tai kuulunut. Yhdeltä Harrijoen sivu-uomalta olisi pitänyt lähteä etelään kohti Kuikkapäätä, mutta missattiin tämä, koska uoma oli kuivunut. Jatkettiin siis vahingossa miltei Harrijoen pääuoman loppuun saakka. Tässä mentiin liian pitkä matka ilman syömistä, ja pysähdyttiin lopulta lounastauolle ja samalla tuumaamaan, missä tarkalleen oltiin. Lounaalla tihutteli. Mikko nappasi lisää buranaa mausteeksi. Nilkka muistutteli olemassa olostaan, mutta meno ei ollut yhtä tuskaista kuin Muorralta Jyrkkävaaraan.
Taisi siellä olla hyttysiäkin vähän reippaammin, mutta paikka oli hieno korkealla töyräällä joenmutkan yllä. Tässä myös opittiin, että jalkojen virkistäminen kylmässä purossa tauolla tekee todella hyvää, eli Klocksit jalkaan tauoilla ja puroon! Ruuan jälkeen päätettiin ylittää joki eteläpuolelle ja alettiin nousta vastapäistä rinnettä ylös.
Puuston harventuessa ja muuttuessa tunturikoivupusikoksi näimme ensimmäiset kunnon riekkoparvet ja niiden piipitys tulikin loppumatkalla tutuksi. Riekkoja on ilmeisesti Itäkairassa paljon – ja niitä myös nähtiin paljon. Puurajan yläpuolella päästiin lopulta takaisin kartalle (maaston muotoja avoimessa maastossa hivenen helpompi tunnistaa!), ja palattiin enimmäkseen puurajan yläpuolella kohti Kuikkapäätä. Loppuosalla päivän taivalta metsä tiheni ja näimme todella komean ukkometson ihan läheltä, kun se lähti rytisten männystä karkuun. Puusto oli Keski-Suomessa varttuneen silmään lyhyttä ja kitukasvuista, mutta ilmiselvästi todella vanhaa.
Hyvä telttapaikka löytyi Harrijoen sivuhaaran latvoilta. Mäkäriä olisi tosin ollut 300m ylempänä varmasti paljon vähemmän! Täällä niitä ainakin oli. Joku oli tässä leiriytynyt aiemminkin. Uoman kupeessa oli vuosia vanha nuotiopaikka. Illalla rentouduttiin. Matkaa kertyi päivän aikana, sen pienen harhalenkin ansiosta, noin 20km.
Sivun alkuun
3.8. Harrijoelta Kuikkapäälle
Aamu oli sateinen ja pidettiin sadetta jonkin aikaa teltassa. Lopulta päätettiin laittaa aamiaista, lyödä kamat kantoon ja lähteä huiputtamaan Kuikkapäätä kevyessä sateessa.
Kuikkapää (679m) oli pilvessä, joten maisemia ei juuri ollut. Kuva on otettu tunturin rinteestä kohti joen uomaa. Telttapaikka jää kuvasta vasemmalle, joen uoma näkyy pilviverhon alla. Nousu oli kuoritakit päällä ja vielä suht painavat rinkat selässä kivistä rinnettä kavuten varsin hikinen. Huipulla laskettiin rinkat hetkeksi ja käytiin katsomassa rotkon reunaa toisella puolella. Olisi ollut varmasti todella komea maisema selkeällä kelillä.
Laskeuduttiin huiputuksen jälkeen Kuikkapään kaakkoisrinnettä Maalpurinojan putoukselle, missä lounastettiin sateessa (Maldonia kului tottakai reilusti). Paikka on hieno! Pientä tihkua tuli taivaalta kaiken aikaa, mutta ei haitaksi asti. Kuorihousuja ei kukaan kaivanut esille.
Lounaalta lähdettiin seuraamaan Maalpurinojaa, kunnes se yhtyi Anterinjokeen. Tästä jatkettiin länteen kohti Anterinmukkaa. Alle 1km ennen Mukkaa oli pienehkö joenylitys, missä tavattiin Raja-Joosepista tuleva maastopyöräilijä. Pyöräilijä pääsi uomasta läpi ottamatta kenkiä pois, mutta meidän oli pakko riisua kengät, sen verran oli vettä joessa. Pyöräilijä oli niitä Saariselän suunnistajia ja matkalla Anterinmukkaan saunomaan. Tuntui tietävän paikat tuolla kulmalla erittäin hyvin.
Pyöräilijä olikin sitten ainoa ihminen, jonka näimme tupien lähiympäristön ulkopuolella ennen kuin pääsimme toiseksi viimeisenä päivänä Pirunportille ja Paratiisikurulle ja sieltä Sarviojan tuvalle. Reitin suunnittelu oli siis varsin onnistunut tältä osin!
Anterinmukassa tehtiin päivällinen, pystytettiin teltta ja päästiin saunaan (oluet oli tuotu mukaan). Janne olikin ihmetellyt Antin tekemän varustelistan mukaan pakatessaan, miksi jokaiselle oli varattuna oluttölkki. Sauna keskellä erämaata ja terassilla nautittu IPA tulivat miehelle todella positiivisena yllätyksenä!
Tupa ja sauna olivat Keskon 60-luvulla rakennuttamia ja komealla paikalla joen mutkan töyräällä. Saunan edessä oli 4 m syvä syvänne, jossa kävimme pulahtamassa (kyllä, oli todella kylmää!). Metsämyyriä oli Mukassa kulmat täynnä, varmastikin helpon evään takia. Kovat juustot säilyvät ja toimivat muuten maastossa hyvin: tänään ja seuraavana aamuna sai Grana Padano kyytiä. Kilsoja arviolta ja kartan mukaan 14 km.
Sivun alkuun
4.8. Anterinmukasta Vongoivalle
Aamulla saimme kuulla, että jossain meidän teltan lähellä oli äänistä päätellen liikkunut yöllä karhu, murina oli kuulemma ollut sen tasoista! Noin 50 m päähän telttansa pystyttänyt pariskunta oli tämän äänihavainnon tehnyt ja ihmetteli miten me emme olleet heränneet karhun vierailuun… Olemmehan tottuneita karhun kanssa matkaajia ja korvatulpat toimivat todistetusti myös kenttäolosuhteissa.
Alunperin tarkoitus oli nousta Anterinmukasta lähtiessä tuntureille ja kulkea pitkin Siliäselkää kohti Vongoivaa. Pilvet roikkuivat kuitenkin sen verran matalalla aamulla, että aamiaisen ja varusteiden tuunaamisen jälkeen lähdimme Anterinjokea seuraten kohti etelää. Vongoivaan vievän solan kohdalla ylitettiin leveä mutta matala joen uoma, joka oli enemmänkin suistomainen tähän aikaan vuodesta, koska vesi oli niin alhaalla. Joki koostui lähinnä useista liruista ja matalista lätäköistä, ja pääsimme yli Meindlit jalassa.
Janne melkein nappasi tammukanpoikasen joesta! Jälleen noustiin solan väärää törmää (siis pohjoispuolta). Maasto oli vaikeaa – olisi tarvittu jokaiselle vaihtoparia bhutanilaisia rinnejalkoja.
Lounastettiin ennen solan huippua joen syvässä uomassa töyräällä. Ylityksen jälkeen vastaan tulivat Vongoivajoen latvat, ja hetken kuluttua poron kaluttu raato. Oltiin Itämeren puolella tuntureita. Kuvassa alla hiljainen hetki porolle.
Tästä alkoi sitten Itäkaira. Vongoivan kammi tuli vastaan yllättävän nopeasti ja saimme teltan pystyyn. Saatiin samalla harvinainen pilkahdus auringosta. Tilanteesta otettiin alla oleva täysin lavastamaton pittoreski kuva. Todellisuudessa kammin ympäristö oli aika sotkuinen, ilmeisesti jonkun nuoremman porukan jäljiltä: roskaa oli vähän joka puolella. Myös käymälässä tuli vastaan aikamoinen biopyramidi, jonne Mikko tosin onnistui vielä laskemaan kummelin päälle.
Otettiin hieman syötävää ja lähdettiin kevyin kantamuksin (lähinnä kuorivaatteet, vesipullot, huiputusjuomat ja EA- tarvikkeet mukana) kohti Vongoivan huippua. Polkuja ei itse tunturille ollut, joten seurattuamme jonkin matkaa joen uomaa lähdimme tiheän pusikkoisen metsän läpi suunnalla ylös tunturiin. Huiputettiin tunturi n. 19:00 pienessä tihkussa, mutta näkyvyys oli kuitenkin hyvä. Hieno fiilis, tätä oli suunniteltu jo talvesta alkaen. Huiputusjuomat (single malt) maistuivat!
Tyhjiä pulloja tunturin laelta löytyi vaikka kuinka – skumpasta lähtien. Olisi kyllä tyylikästä kantaa pullot takaisinkin. Näkymät olivat matalalla olevista pilvistä huolimatta hyvät ja Korvatunturikin näkyi selvästi kaakossa.
Päätettiin pitkän päivän takia jättää suunniteltu Vongoivanräystään valloitus väliin ja palattiin nousureittiä takaisin kammille. Vettä tihutti koko illan. Teltalla tehtiin vielä iltapalaa ja lämmitettiin kammi varusteiden kuivaamista varten. Kammissa juotiin lämpimässä loput ”bulkkiviinakset” ja turinoitiin. Kammi oli ilmeisesti homeessa ja siellä ei suositeltu yöpymistä, mutta tavaroiden kuivattamiseen toimi mainiosti. Kammi on ollut korjattavana vaelluksemme jälkeen – tai itse asiassa tehty kokonaan uusi varauskammi talkoovoimin. Wolfpack kiittää!
Matkaa päivän aikana tehtiin kaikkineen n. 22 km.
5.8. Vongoivalta Sokostille
Vihdoinkin osui täysin poutainen päivä. Mikko huomasi aamulla tunturimyyrän käyneen pähkinäpussillaan. Lisäravinnoksi mukaan otetut (Mikko kuluttaa eri laskurien mukaan n. 900-1000kCal enemmän päivässä muita 25-30kg painavampana) loput pähkinät jäivätkin myyrille…
Noustiin aamiaisen jälkeen Vongoivan kammilta Siulapään ja Sihverinlakopään väliselle satulalle, josta jatkettiin tunturien toiselle puolelle. Komea keli ja hienot näkymät!
Tunturin toista puolta laskeuduttiin Anterinjoen sivuhaaraa mukaillen, kunnes päästiin pääuomalle. Jatkettiin pohjoiseen vielä pari kilsaa ennen lounastaukoa (ei satanut!).
Huom. Retkimuonagulassit ovat täyttä p*skaa, eivät mene listalle ensi vuonna. Olivat vielä 2x annospusseissa (600kcal), joita ei sitten myöskään oteta enää mihinkään. Pussissa liikaa tavaraa, joten valmistuu epätasaisesti sellaisiksi kokkareiksi, pussia vaikea sekottaa. Sakeus vaihtelee ja kaverille jakaminen vaikeaa. Yhden annoksen retkimuonapusseja matkaan jatkossa!
Siirryttiin lounaspaikasta Anterijoen lännestä tulevalle haaralle kohti Akanhärkäkurua. Joessa oli otollinen suvanto kalastamiselle, mutta mato-onkeen ei napannut taaskaan. Tässä mentiin myös joku pätkä Anterijoen kupeessa kulkevaa tympeää ‘baanaa’. Muuten kuljettiin suht tiheässä sekametsärännissä maisemien jäädessä piiloon. Lopulta laskeuduttiin Akanhärkäkurun yläosaan, joka olikin sitten hieno, kuten oli myös näkymä kurulta Pirunporttiin (joka näkyy alla kuvassa horisontissa lovena tunturijonossa).
Kurulta jatkettiin länteen Vesipään pohjoisrinteitä puurajan yläpuolella. Täältä näkyi ensimmäistä kertaa seuraavan päivän kohde: Sokosti – sekä sen huipulla oleva Soneran tukiasema. Saatiin puhelimeen kuuluvuus oikeastaan ekaa kertaa lähdön jälkeen ja laitettiin nopeat OK-viestit kotiväelle (Janne kieltäytyi laittamasta virtaa puhelimeen: sieltähän tulisi pian viestejä!). Tsekattiin myös seuraavan päivän sääennuste, joka ennusti kelin muuttuvan iltapäivällä huonommaksi.
Lopulta laskeuduttiin Muorravaarakan latvoille samannimisen nuotiopaikan kohdalta. Muorran ylitys vaati hieman sopivan paikan etsimistä syvän veden ja kovan virran takia. Janne tosin loikki ehkä hieman onnekkaastikin yli kengät jalassa (vesien ylityksistä muodostui selkeästi Jannelle suosikkihommaa vaelluksella!). Mikko meinasi viimeisen loikan tehtyään hulahtaa jokeen, kun tarttui epähuomiossa tukea ottaakseen nuoresta puusta tehtyyn silmäkulmasta erehdyttävästi nuorta puuta muistuttaneeseen isompaa puuta vastaan nojanneeseen ylityssauvaan, josta ei sitten tukea ollutkaan…
Syötiin tulentekopaikalla päivällinen hienossa aurinkonpaisteessa, tunturimyyrä kaverina. Sääennusteen pohjalta päätettiin jatkaa vielä latvoja pitkin kohti Sokostia, jotta päästäisiin mahdollisimman lähelle huippua vielä hyvän sään aikana tänään. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja ennuste lupasi samaa vielä aamulle. Illalla päästiinkin Sokostin juurelle, jonne lyötiin teltta pystyyn, tosin pitkän etsinnän jälkeen melkoiseen juurakkoon/kivikkoon pieneen rinteeseen. Kunnon telttapaikkoja ei ollut. Rinteessä kolmelle hengelle mitoitetun Fjällraven Akka/R3:n hienoinen kapeus tuli esille miesten hieman valuessa toistensa kylkiin. Unta tämä ei pitkän taipaleen jälkeen juuri haitannut. Soneran tukiasema erottuu alla olevassa kuvassa Sokostin harjanteella. Matkaa päivän aikana n. 18 km.
6.8. Sokosti ja tuntureita
Sääennustuksen mukaan aamupäivä olisi hieno, mutta iltapäivälle luvattiin vettä. Herätys otettiin siis 05:30 ja aamutoimien jälkeen lähdettiin nousemaan kohti Sokostin huippua, suuntimena Soneran tukiasema. Huiputus tapahtui jo ennen 08:30, eli päästiin aloittamaan aamu huiputusviinaksilla. Koko huippu oli aikamoista kivenmurikkaa ja viimeiset sadat metrit sai hypellä kunnon kokoisessa kivikossa. Märällä kelillä varmasti ikävää ja liukasta kuljettavaa. Huipulta maisemat ovat joka puolelle mahtavat. Varsinkin Luirojärvi jäi täältä katsottuna mieleen. Kuva on järven yli kohti Saariselän tuntureita.
Seuraavaksi tuntureiden yli kohti pohjoista: Riitelmäpäät, Lumipää, Paratiisikuru. Hienoa seutua, mukavaa vaellusta auringonpaisteessa, jonkin verran rakkaa.
Lumikurusta löytyi vielä hieman lunta. Paratiisikurussa nähtiin ainoa erämaassa kohdattu vaeltaja, joka oli yksin liikkeellä kurulla. Jannea ainakin yllätti yksin erämaassa vaeltavien määrä. Tuvilla heitä tuli vastaan monia ja tykkäsivät nimenomaan yksin vaeltaa. Eräskin turinoi, että oli aikoinaan vaeltanut kavereiden kanssa, mutta nykyään mieluummin yksin.
Tultiin alas Paratiisikurun länsipuolen rinnettä, joka oli täynnä rakkaa ja vaikea laskeutuminen. Kun päästiin Paratiisikurun alalammelle, alkoi tihuttamaan – juuri parahiksi lounalle. Samaan aikaan Mikon kamerasta loppui akku. Kuivamuonaa naamariin, ja matka jatkui pohjoiseen kohti Sarviojaa. Matkalla oli mielenkiintoista dyynimaisemaa, kuin varvikoilla peitettyjä hiekkadyynejä, joiden kyljissä välillä näkyi hiekkaa.
Nyt alkoi tulemaan vettä jo kunnolla. Kirittiin vauhtia ja puhuttiin yhä vähemmän. Päätös edellispäivän venyttämisestä ja tämän aamun aikaistamisesta oli täysin oikea. Kurulta Sarviojalle vastaan tuli muutama seurue. Osa selvästi päivämatkalla. Ennen Sarviojan tupaa oli vielä kevyt joen ylitys. Sarviojalla oltiin jo 15:30. Otettiin loppupäivä levon kannalta. Lämmitettiin tuvan kamina ja kuivateltiin kamoja. Kamina oli uskomattoman tehokas. Kämpän lämpötila nousi yhdellä pesällisellä n. 27C tienoille – samaan aikana ulkona tuli vettä rankasti ja lämpötila jossain 10C seutuvilla. Päätettiin nukkua viimeinen – ja reissun ainoa – yö tuvassa sateen vain yltyessä. Telttakin oli poutaisen edellisyön jäljilta kuiva.
Iltaa myöten märkiä kulkijoita tuli tuvalle. Vaikka tilaa olisi ollut reilusti, moni halusi laittaa oman teltan pystyyn. Yksi seurue tosin jätti tuvassa yöpymisen väliin allergian takia, kun tuvassa oli jo yhden pariskunnan koira. Tilaa olisi kyllä ollut. Turinoitiin muiden tuvassa olijoiden kanssa, monenlaista vaelluskertomusta oli ilmassa. Mieleen jäi yksi lappilainen elämäntaiteilija, joka lainasi Jannen Clockseja, kun omat kengät olivat märät, koska jeesusteippi ei ollut pitänyt vettä loitolla kengän rei´istä. Aika kevyillä varusteilla jotkut uskaltavat tunturiin lähteä. Tämä kaveri oli yksin matkassa ja oli lyönyt hynttyyt yhteen Sokostilla toisen yksinvaeltajan kanssa aiemmin samana päivänä kelin alettua huonontua. Kiittelimme jälleen hiljaa mielessämme onnistunutta päätöstä pitkittää edellistä päivää ja aikaista lähtöä tähän päivään. Matkaa tehtiin päivässä n. 15 km.
7.8.Sarviojalta takaisin
Aamuyöstä n. 02:30 rajavartijat ilmestyivät mönkkärillä tuvalle kysellen n. 10-vuotiaan lapsen ja tämän isovanhemman perään. Nämä olivat edellisenä iltana tehneet soiton hätäkeskukseen eksymisestä. Emme ensin unentokkurassa tajunneet, että mitä porukkaa tupaan pölähti, mutta rajamiehillä oli selvästi kiire, eikä small talkiin ollut aikaa. Ulkona satoi raskaasti, mutta etsityt olivat onneksi ilmeisesti saaneet teltan pystyyn. Emme olleet näitä nähneet, ja rajavartijat jatkoivat matkaa kysellen havainnoista vielä mökin ympärille leiriytyineilta telttaporukoilta.
Aamulla sää oli poutainen. Aamupalan jälkeen laitettiin kuivat tavarat kasaan ja suunnattiin pohjoiseen Kaarne- ja Kuotmuttipäiden yli. Kuvassa alla näkymä nousureitin varrelta, otettu vähän ennen puurajaa kohti Sarviojaa. Täältä oli reissun viimeiset näkymät tuntureille ja jo ainakin Antilla hieman haikeat tunnelmat. Muutama tatti löydettiin, ja kaivettiin trangian pannu esille paistelua varten.
Laskeuduttiin metsän läpi Maantiekurulle, jossa otettin nopea välipala Bullet Mealeilla. Maantiekurulta nähtiin rajavartioston kopteri ilmassa, ilmeisesti hätäpuhelun tehneet olivat löytyneet. Siitä jatkettin isompaa uraa Helanderin kotajärvelle ja Helanderin majalle. Matkalla tuli vastaan monenlaista vaeltajaa, selvästi paljon kuljettu ura, koska johti kohti Luiroa. Erämää oli kaukana takana. Helanderin majalta oli enää lyhyt matka Aittajärven/Suomujoen ylityskohdalle, mistä heilahdettiin vaijerin avustuksella Suomun pohjoispuolelle taas lähtöpisteeseen. Mikko unohti sauvan toiselle puolelle tullessaan viimeisenä yli. Janne kävi hakemassa vaellussauvan ja sai nautiskella vielä yhden kunnon ylityksen kaikessa rauhassa. Siitä käveltiin autolle, nopea kamojen pakkaus ja ajettiin Saariselälle.
Kirjauduttiin Riekonlinnan huoneistoon, jossa saunottiin reissun hiet pois. Illalla lähdettiin sivistyneesti ravintolaan syömään kolmen ruokalajin dinneri. Sieltä vielä Panimoravintolaan parille oluelle ja poroburgerin kautta nukkumaan puhtaiden lakanoiden väliin. Kebabkioskilla tapasimme Esa Saarisen, mutta ei ollut professori erityisen filosofisella juttutuulella siihen aikaan aamuyöstä – tai meidän jutut kovin filosofisia, tiedä häntä. Päivän vaellusmatkaksi jäi n. 14 km. Kuvassa alla kanssaylittäjien ottama kuva Suomujoen ylityksen jälkeen.
8.8. Takaisin etelään
Aamulla auton keula kohti etelää. Muutaman pysähdyksen saattelemana (Keminmaan Neste, Joulupukin pajakylä Rovaniemellä, Kärsämäki ja Hirvaskangas) oltiin Kellokoskella klo 22:00. Antin auto jätettiin sinne ja Mikko ja Janne jatkoivat vielä Mikon autolla Helsinkiin/ Espooseen. Perslihaksia koeteltiin (ajomatkaa reilut 1200 km), mutta kolmella kuskilla matka meni yllättävän kivuttomasti.
Sivun alkuun
Yhteenveto
Reitti
Kartan mukaan kokonaismatka n. 112 km ja todellisuudessa siihen tulee muutama kilometri lisää, koska maastossa reitti ei ole koskaan suora ja tasainen. Päivämatkat olivat pääosin sopivia, mutta Jannella kunto olisi riittänyt nopeampaankin kulkuun. Vain Vongoivanräystäs jäi käymättä – säästyi jotain seuraavankin kertaan. Reittivalintaa oli hiottu keväästä saakka, ja se olikin varsin onnistunut. Vältyttiin ruuhkilta ja päästiin käymään syvässä Itäkairassa.
Reitillä oli kolme suurempaa huiputusta: Kuikkapää, Vongoiva ja Sokosti. Suurempia joenylityksiä oli viisi: Suomun yli kahdesti, Muorravaarakanruoktu kahdesti ja Anterijoki. Reissussa opittiin, että etelätaivaalta paistava aurinko kasvattaa vaikeakulkuista pusikkoa kurujen ja laaksojen pohjoispuolelle: kannattaa siis valita yleisesti varjoisampi eteläpuoli kulkuun. Erämaassa polkuja ei ole ja kasviston tiheys vaikeuttaa kulkua selvästi.
Keli eli sää
Matkalla oli vain yksi täysin sateeton päivä. Muuten vähintään pientä tihkua tai pilvistä, ja yleensä tihku osui lounastauoille. Toiseksi viimeisenä päivänä saatiin kunnolla vettä niskaan, mutta vasta iltapäivällä päivä etapin lähestyessä loppuaan, kun kävelimme Paratiirikurulta viimeiselle leiripaikalle. Tämä ei haitannut matkaa, koska varusteet olivat hyvät. Kuorihousuja ei käytetty kertaakaan, mutta jos toiseksi viimeisen päivän kunnon sade olisi alkanut tuntia aikaisemmin, niin nekin olisi kaivettu käyttöön.
Varusteista
Kaikille oli valikoitunut Meindlin samat kengät (Meindl Island MFS) kiertojäykkyydellä B/C eli melko jäykät. Kengät toimivat maastossa loistavasti, erityisesti rakkaisessa tunturissa rinkka selässä. Isoimmilta rakoilta säästyttiin. Jannella oli käytännössä iskemättömät uudet kengät ja ne toimivat heti alusta lähtien erinomaisesti (tiukat linerit alla ja kevyehköt Merino-Bridgedalet päällä). Ylityksiin “cloksit” ovat aivan mainiot: kuivuvat nopeasti, eivätkä paina mitään. Ne voi myös vaihtaa leirissä jalkaan ja niillä on helppo kulkea teltasta asioille myös yöllä.
Mikolla ja Jannella oli uudempaa sukupolvea edustavat rinkat (Janne: Jack Wolfskin Denali 55L ja Mikolla Bergans Trollhetta 75L), jotka keveydellään ja käytännöllisyydellään erottuivat edukseen. Erityisen kätevää on, että uudet rinkat voi avata myös edestä, eikä vain yläosan läpän kautta. Myös juomapullon teline/pussi integroituna lantiovyöhön on kätevä. Se nopeuttaa pakkaamista tauoilla. Erilaiset pakkauspussit, vedenpitävät tai eivät, olivat myös käteviä. Antin vanhan rinkan solki hajosi ensimmäisenä päivänä, eli seuraavalle reissulle on uusi kantolaite hakusessa.
Telttana toimi Fjällraven Akka R/S3, joka periaatteessa on kolmen hengen teltta. Käytännössä tilat ovat kolmelle aikamiehelle ahtaat. Teltan pystytys ja purku alkoi loppua kohti sujua sutjakkaasti ja otti n. 5 min. Merinovillapaidat olivat ehdottomat kulkemisen aikana: merinovilla pitää lämpimänä, hengittää ja kuivuu todella nopeasti. Mikko vannoo lisäksi verkkopaidan nimeen, joka toimi reissussa ilmeisen loistavasti ohuen merinopaidan alla (ja virkistää toki muidenkin mieliä rouhean miehisellä estetiikallaan). Samoin merinokalsarit, joissa oli hieman elastaania, olivat mainiot. Gore-kuorikerros on must ja kevyt vaelluksella. Janne tykästyi Saksan armeijan ylijäämälierilakkiin (Varustelekasta), johon sai viritettyä hyttysverkon lierin päälle (Antti ei hyttysiä reissulla kai huomannutkaan).
Mikolla ja Jannella oli mukana vaellussauvat, mutta Mikon sauvojen kokoamismekanismi oli susi (Jannella teleskooppi-Diamondit). Lähinnä Mikko vaelsi sitten yhden (Jannen) sauvan kanssa tukien ekana päivänä murjottua nilkkaa. Sauvat ovat hyödylliset etenkin jokien ylityksissä. Yksi sauva per mies olisi varmasti hyvä varustus kovemmassa maastossa, varsinkin jos sattuu jotakin nyrjähdyksiä tms.
Muista varusteista kokeiltiin pesuliuskoja ruokailuvälineiden pesussa ja ne toimivat hyvin, eli jatkossa niitä mukaan. Yksikin paketti riittänee. Hyttysmyrkkynä oli sekä Antin Intian DEETia, jota ei enää saa Suomessa myydä ja uudempia ikaridiinia sisältäviä aineita (suihketta ja nestettä). Laiton DEET-vahvuus selvästi tuhoaa eliöt, mutta on myös kuluttava keinomateriaaleille, eli siinä mielessä varmasti suihkutettava ikaridiini on ok jatkossa.
Ruoat laitettiin enimmäkseen kaasukäyttöisellä trangialla, mutta myös tupien keittiöitä käytettiin hyödyksi. Kaasua oli 2 ½ pientä (300 g) patruunaa, joka riitti reilusti. Karttana toimi Sokosti-Suomuoja 1:50 000 kartta. Aivan pienimmät maastonmuodot eivät tähän piirry, joka aiheutti ajoittaista hapuilua. GPS ei ollut reissussa mukana, eikä reittiä siis tallennettu sähköisesti mihinkään. Mikolla oli Polarin urheilukello M400 (akku kesti reissun täysin ongelmitta) ja Jannella Suunnon Loop-ranneke. Niillä sai päivän aikana tukea suunnistukselle, koska pystyi tarkkailemaan kuljettua askelmäärää ja arvioimaan etenemistä kartalla. Todettiin myös, että on hyvä olla ainakin kaksi karttaa ja karttalaukkua seurueella: pysytään paremmin kartalla, kun kaksi silmäparia katselee reittiä ja maisemia yhtäaikaa.
Ruoat
Suurin osa sapuskoista hankittiin matkalta Oulusta. Pastat, padat ja kuivamuonapakkaukset muodostivat ravintohuollon perustan. Nämä olikin laskettu varsin tarkkaan. Yhtään kappaletta ei maastosta kannettu takaisin. Lisäksi oli pakattu mm. meetvurstia, leipää, hapankorppua, pähkinöitä, erilaisia ravintopatukoita Mikolla (näistä Maxim Energy Bar Oats, Almond & Salty Nuts erinomainen – ei sulanut), keksejä, suklaata ja Varustelekan Bullet Mealeja. Proteiininlähteinä oli kuivattua jauhelihaa ja soijarouhetta, joita lisättiin pastoihin ja patoihin. Luksusta toivat ensimmäisen aamun munat ja pekoni. Munat pysyvät hyvin ehjinä, jos ei istu rinkkansa päälle… Mausteina käytettiin Maldonin sormisuolaa ja Bhutanin chilirouhetta. Viinaksina oli pienet 5cl juomat kahdelle huiputukselle, n. 20cl:n ”nivelöljyt” eli ”bulkkiviinat” ja yhdet oluet per nuppi Anterinmukan saunaan. Jannella alkoi olla neljännen päivän jälkeen runsaista annoskoista huolimatta nälkä koko ajan, eli ilmeisesti vararavintoa ei ollut riittävästi. Seuraavalla kerralla siis kaksi suklaalevyä lisää mukaan varmuuden vuoksi.
Kokeiluista ”keep”- listalle menevät Varustelekan NATO-keksit, soijarouhe, munat, kovat juustot (esim. Grana Padano), edellä mainittu Maximin suolainen energiapatukka ja pienin varauksin Bullet Mealit. ”Forget”- listalle menevät kuivamuonagulassit, ja siis ylipäätään kahden annoksen retkimuonapakkaukset ja sulatejuusto (kerää kosteutta, sotkee). Maldonin sormisuolaa riittää puoletkin nyt mukana olleesta määrästä. Valitettavasti kalaa ei UKK:sta saatu, koska joet olivat sen verran vähävetisiä tähän aikaan vuodesta.
Henkilökemiat
Viikon reissu meni suorastaan hämmästyttävän hyvin, eikä riitoja tullut. Ahdas telttakaan ei aiheuttanut ärsyyntymistä – korvatulpat ovat ehdottoman hyvät tämmöisessä porukassa. Toki tietysti myös hyvä keli oli puolellamme tällä reissulla.
Vauhdinjako oli ehkä ainoa asia, joka välillä jakoi joukkoa: silloinkin lähinnä kirjaimellisesti. Tämä johtui ennen kaikkea henkilöiden välisistä kuntoeroista. Porukan pieni hajurakoontuminen kulkiessa on tietenkin vain sopeutumiskysymys, johon totuttaneen useampien reissujen myötä. Jatkoreissua on selkeästi tiedossa!
Kuvat
Kuvia reissulta (Mikon kameralla)