Suorraäytsi panoraama

Korona ja pari muuttujaa

Mikko ja Antti olivat valitettavasti estyneet ja pahasti näytti, että Wolfpackin vaellussarja katkeaa tänä vuonna täysin. Jannella oli kuitenkin kova Lapin-kuume päällä ja hän sai kuin saikin houkuteltua vanhan kaverinsa Villen mukaan. Villelläkin oli pitkä tauko perhekiireiden takia vaellushommista, mutta hän sai pienellä säätämisellä kuvion onnistumaan.

Ville haali kamat kasaan nopeasti reilulla päivän varoitusajalla. Varustuksen runkona toimi luotettava 90-luvun Savotta 906. Muutama tunti ennen lähtöä viimeiset vaatteet ja varusteet löytyivät Tampereen lähialueen kaupoista ja mökin ylisiltä. Herrasmies ja upseeri ehtii matkaan nopeallakin varoitusajalla! 🙂

Matka Lappiin

Poimin Villen kyytiin Orivedellä perjantaina 17.7. ja matka kohti pohjoista pääsi alkamaan klo 19 aikoihin.

Muotka_00421--auto

Ajoimme kerralla Rovaniemelle, jossa olimme Hotelli Metsähirvaksessa aamuyöllä 0230. Hotelli oli mukava ja sitä voi todella suositella ohikulkijoille. Historiaknoppina opimme, että rakennuksissa oli ollut saksalaisten sotilassairaala ja esikunta. Siksi sitä ei ollut tuhottu sodan aikana.

Siistit ja tilavat huoneet, mainio aamupala ja yrittäjältä saa paikalliset tuoreet tiedot. Koko setti maksoi vain vajaa 80 euroa!

Matka jatkui aamulla yhdeksän jälkeen Rovaniemelle, josta saimme ostettua Muotkan kartat Pilkkeestä. Helsingistä ja etelämpää kaikki kartat olivat loppu ja hieman jännitti, löydämmekö ne matkalta. Niitä olisi ollut myös Muotkan Ruoktussa, mutta halusimme pelata varman päälle

Sodankylässä ostimme tuoretavaran Pohjantähdestä. Tässä vaiheessa alkoi jo mieli siirtyä Lappi-moodiin ja retkikunnan tunnelma oli korkealla. Sääkin suosi, saimme ajella kuivassa ja kauniissa kelissä. Sodankylästä ajettiin Saariselän ja Ivalon kautta Inariin.

Muotka_00453--Inari
Inarissa lounaalla: “Tuonne mennään!”

Siellä otettiin täyttävä lounas PaPaNassa ja tutkittiin karttaa.

Lounaan jälkeen jatkettiin Muotkan Ruoktuun, jossa laitoimme auton parkkiin. Latasimme tavarat rinkkoihin ja ehdimme juuri sopivasti klo 17:46 bussiin, joka menee Karigasniemelle. Tässä vaiheessa taivas alkoi näyttää kovasti sateiselta, mutta sehän ei meitä haitannut!

Vaellusreitti Muotkalla

Tutkimme karttaa etukäteen ja päädyille aloittamaan vaelluksen hiekkakuopalta, joka on Kevon reitin eteläpään kohdalla n. 2km Karigasniemen tieltä etelään. Vaellusblogien mukaan moni oli vaelluksen sieltä aloittanut. Sieltä lähtien oli mahdollista tehdä laaja kierros etelän avotunturialueen kautta takaisin Muotkan Ruoktuun. Näin välttäisimme merkityt polut mahdollisimman hyvin, eikä tarvitsisi kulkea yhtään samoja jälkiä uudestaan.

Muotka-Wolfpack-reitti-yleiskuva
Reitti: Karigasniemen tieltä Muotkan Ruoktuun. Violetti viiva on Utsjoen ja Inarin kuntaraja.

Karigasniemen bussilla pääsee kätevästi vajaassa puolessa tunnissa Muotkasta hiekkakuopalle vievän tieuran kohdalle. Toinen vaihtoehto olisi ollut vaikkapa liftata Muotkasta tämä noin 30km siirtymä.

Alkuperäinen reittisuunnitelma oli pidempi, sisältäen käynnin myös eteläisemmillä tuntureilla Poikkipäällä ja/tai Kuarvikozzalla. Villen jalkavaivojen seurauksena reitti muotoutui lyhyemmäksi. Paksun pilviverhon ja sateen takia myös Peltoaivin huiputus jäi tällä reissulla tekemättä, vaikka sen itärinteiden kautta kuljimmekin.

Vaelluksen kokonaismatkaksi tuli noin 65km ja vaelluksen kokonaisaika oli noin viisi päivää. Liikkeelle lähdettiin lauantai-iltana 18.7.2020 ja vaellus päättyi puolilta päivin seuraavan viikon perjantaina 24.7.2020. Jannen kello näytti keskimäärin 26 000 askelta päivässä, ja hänellä kulutukseksi kello arvioi keskimäärin 2 000 kcal päivässä.

P1: Hiekkakuopalta tuntureille

Kävelimme Karigasniemen tieltä kaksi kilometriä hiekkakuopille. Kun aloimme etsiä kartalla näkyvää polkua, alkoi ripotella vettä. Kävelimme tihkussa 2km Karigasjoen ylityspaikalle. Siellä oli paikallisia mönkkäreineen pitämässä kalastusleiriä. Sateessa ylitimme joen klockseilla ja suuntasimme tasaisesti nousevaa maastoa kohti tuntureita.

Sade vain tihentyi ja näkyvyyskin heikkeni. Kuvat jäivät illan aikana ottamatta. Lähdimme niin reippaasti liikkeelle, että hieman pummia suunnistuksessa. Päädyimme lopulta sadesumussa Oadatgielasin tasan yli eri kohdalta ja aikaisemmin, kuin oli ollut tarkoitus. Pienipiirteinen ja laakea maasto hämäsi. Tyypillinen ensimmäisen päivän yli-innokkuus taas iski 🙂

Kello oli noin 22, kun näkyvyys parani ja paikansimme itsemme taas takaisin kartalle. Pummin seurauksena toisaalta olimme aikaisemmin tavoitealueella, kuin alkuperäistä reittisuunnitelmaa noudattamalla olisimme olleet kun kierto oli vaihtunut nousemiseen. Pitkä päivä ja sade olivat tehneet tehtävänsä ja retkikunta oli jo aika väsyksissä. Vettä ei heti näkynyt, mutta pienellä tiedustelulla pieni liru löyti.

Muotka_00460--eka leiri

Iskimme leirin pystyyn nopeasti ja teimme lämpimän ruoan. Sadekin helpotti, joten pääsimme taas fiilistelemään erämaata. Nukahdimme vasta puolen yön jälkeen – ja uni maittoi!

Tuli taas käytännössä todettua, että pitäisi jaksaa ensimmäisen päivän yli-innokkaassa menossakin lukea karttaa tarkasti. Avotunturi on pienipiirteistä ja tuntemattoman alueen kanssa saa varsinkin sateessa olla huolellinen. Rauhallisempi kartanluku olisi nytkin säästänyt meiltä jonkin verran minuutteja, vaikka emme varsinaisesti harhaan kulkeneetkaan. Toinen tärkeä havainto oli, jälleen kerran, että Jalkahuolto kannattaa aloittaa heti reissun alussa vaikka kuinka sataisi vettä.

P2: Stuorraäytsin reunalle

Keli oli aamulla parempi, sade oli yöllä helpottanut. Lähdimme jatkamaan kohti Jeageloaivijärveä. Taivas oli pilvessä, mutta keli oli vaellukseen oikein mukava. Kuljimme korkeuskäyrää järven suuntaan.

Kuuluisa Muotka yksinäinen mänty avotunturissa.

Ennen järveä lähdimme nousemaan Jeageloaivien satulaan. Näimme ensimmäistä kertaa toisia vaeltajia laakson länsirinteellä: teltta ja kaksi ihmistä.

Muotka_00472--

Satulasta aukesi näkymä Muotkan tunturiylänköä kohti ja suuntasimme Jullacohkkan länsirinnettä kohti. Lounaspaikka löytyi sen alta poromiesten tulipaikalta. Kiikaroimme lounaalta tuntureita ja päätimme etsiä vanha postipolun, jota seuraamalla pääsisimme sopivasti Stuorraäytsin reunalle.

Jatkoimme alas kohti Nirvajoen laaksoa. Kartalla laakso näytti kovasti märältä, mutta ylityspaikka löytyikin helposti, eikä edes kenkiä tarvinnut ottaa pois. Yli päästiin kivien yli, vaikka uoma olikin syvä.

Ville pudotti karttataskunsa noustessamme joelta Nirvejohgielasin kuvetta. Janne kävi ensin sitä etsimässä, mutta Ville sen itse löysi, kun muisti tarkemmin, mistä oli kulkenut. Maastossa oli jonkin verran katajapuskaa, joten kartta äkkiä hukkuu näkyvistä.

Postipolku löytyi rinteestä ja seurasimme sitä huipulle (kartalla ei ole nimeä, mutta polku menee n. 485 metrin huipun kautta).

Sateita kulki alueen ympärillä, mutta ei osunut tänään kohdalle.
Herrat huipulla!

Pidimme huipulla pitkän tauon maisemia kiikaroiden. Näimme Avzegasoaivin rinteella ison porolauman, toista sataa poroa yhdessä tokassa.

Vanha postipolku näkyy maastossa, kulkee kohti Stuorraäytsiä.

Suunnistaminen on avotunturissa tuolla alueella helppoa, koska huiput ovat helposti tunnistettavia ja korkealta näkyy myös jo Stuorraäytsin rotkolaakson ääriviivat. Sitä kohti suuntasimmekin. Seurasimme rotkon reunaa itään pari kilometriä.

Ilta alkoi taas olla pitkällä ja iskimme leirin puron varteen korkealle töyräälle puurajan yläpuolelle.

Ville veisteli kuivaneesta katajanoksasta Trangia-lastan. Muoviset eivät koskaan kestä, meidän Light-my-fire-luha oli hajonnut on ensimmäisessä leirissä. Ville paikkaili rakkojaan ja Janne keitteli ruokaa.

Ötököitä tällä paikalla oli jostain syystä aivan infernaalisesti, vaikka olimme reilusti puurajan yläpuolella! 🙂

P3: Avotunturia ja ukkosta

Lähdimme aamulla laskeutumaan uoman mukaan Stuorraäytsin pohjalle, jossa oli tarkoitus yhden järven alta ylittää puro.

Laakson pohjalla oli komea järvi, jossa oli kovasti kalaa, silmällä näki rannoilta tammukoita kirkkaassa vedessä. Villen ylittäessä yksi tammukka viilettu jalkojen vierestä!

Vesi valitettavasti avasi Villen Compeedin ja jouduimme ottamaan pysähdyksen paikkauksen ajaksi. Janne kävi sillä välin uimassa purossa, joka oli paikoin aika syvä. Vesi oli kylmää ja virkisti kuumaa päivää kivasti!

Kun Ville sai jalat taas paikattua, jatkoimme ylös seuraavaa puroa. Päätimme seurata karttaan merkittyä polkua kohto Stuorroaivia ja Urroaivia. Puron laaksossa lähellä kurun pohjaa kolme vaeltajaa, jotka olivat laittaneet telttansa aivan puron viereen. Helsingistä olivat hekin, selvästi kokeneita vaeltajia.

Nousimme puurajan yläpuolelle ja kuumuus alkoi todella tuntua. Ville vaihtoi jo pelkkiin boksereihin. Maisema oli todella komeaa: laakeaa ylänköä, jossa oli harvaa tuntikoivikkoa. Koivut olivat aivan saman kokoisia ja alimmat oksat olivat kuin viivottimella piirretty samaan korkeuteen. Olisiko lumiraja yleensä juuri siinä kohtaa?

Nousimme ensin Stuorraskaidin satulaan ja laskeuduimme poroaitaa seuraillen joelle. Siinä pidimme lounastauon.

Joen ylitys oli helppo ja sen jälkeen lähdimme taas nousemaan ylemmäs. Sade ei osunut kohdalle, vaan meni idän puolelta ohi. Kuulimme ja näimme kunnon ukkospilviä, kun nousimme Stuorroaivin kuvetta. Kävipä tuuri!

Stuorroaivin satulan ylitys nosti Villellä hikeä oikein kunnolla ja rakot vähän painoivat. Laskeuduimme alas ja päätimme etsiä leiripaikan, jotta saataisiin taas Villekin taistelukuntoon seuraavaksi päiväksi.

Muotka_paiva-3-leiri-FB

Paikka oli komea, purojen risteyksessä töyräällä harvassa tuntikoivikossa. Ville pisti heti telttaan päiväunille ja Janne tulisteli nuotiolla.

Muotka_paiva-kolme_janne-selfie

Villekin heräsi vielä illalla ruokailemaan selvästi piristyneenä. Mutta lopulta olimme molemmat yöunilla jo kymmenen jälkeen. Nukuttiinkin pitkät unet!

P4: Piekanaäysti ja “kummakuru”

Heräsimme aamulla virtaa täynnä pitkän yöunen jälkeen! Sää vaikutti pilviseltä ja sateiselta, näkyvyys ei ollut kummoinen. Leiriä purkaessamme keli ei kuitenkaan huonontunut, joten arvelimme, että tunturin ylitys onnistuu. Päätettiin siis jatkaa Piekanaäytsille johtavan polun seuraamista. Lähdimme kulkemaan kevyttä nousua kohti Urroaivia. Matka joutui mukavasti, eikä sade nytkään osunut kohdalle, vaikka pilviä kierteli alueella.

Laskeuduimme Urroaivilta Kielasjokea kohti. Tarkoitus oli edetä kartalle merkittyä polkua pienen kummun itäpuolelta, jonka alta suunnittelimme joen ylitystä. Kadotimme kuitenkin polun ja kävelimme vahingossa puolisen kilometriä länteen joen suuntaisesti. Siellä oli muiden leiriytyjien jälkiä, oli selvästi katkottu elävistä puista oksia, ei näin!

Sieltä palasimme joelle ja etsimme ylityspaikan joen haaran yläpuolelta. Joki ei ollut leveä, mutta alempana vettä olisi ollut syvemmästi.

Ylitimme ensin isomman Kielasin uoman crockseilla ja toisen uoman kiven päältä. Tässäkin oli helposti polveen asti vettä.

Joelta lähdimme nousemaan ryteikköisempää ja koskeampaa maastoa kohti Piekanaäytsiä. Hikeä pukkasi, ilma oli seisovaa, ötököitä riitti. Pääsimme 1,5km nousun jälkeen taas puurajan yläpuolelle. Poroja oli alueella paljon. Pidimme lounastauon pieneksi kuivaneen uoman reunalla.

Keli oli tässä vaiheessa parantunut ja aurinkokin vilahteli välillä. Poroja kulki tarppimme ohitse useita pikkutokkia. Tuuli oli kova, mutta tarpin alla Janne pyöräytti meille maasto-fajitakset Trangian pannulla

  • Fajitas-lettuja 8kpl
  • Pecorino-viipaleita
  • Valkosipulitahnaa ja chilitahnaa (Santa Maria)
  • Meetvurstisiivuja
  • Laita yksi lettu pannulle ja lado sen päälle aineksia maun mukaan. Pistä toinen lettu päälle ja anna lämmitä hetki – fajitas on valmis, voilà!

Lounaan jälkeen jatkoimme kulkua kohti Piekanaäystiä. Janne tutki lounastauolla reittiä ja keksimme, että voisimmekin mennä Piekanaäystin länsipuolelta satulasta yli toiselle puolelle ja etsiä sieltä leiripaikan yöksi. Koska aika ei enää riittänyt Kuárvikozzân huiputtamiseen, niin turha oli lähteä kiertämään Piekanaäystin polun kautta. Päätimme siis mennä omaa reittiä, niin väistäisimme varmasti muut kulkijat.

Nousimme ylemmäs ja Piekanaäystin pohjoispuolella oli iso avoylänkö, jolla oli paljon talvelta jäänyttä vanhaa heinää – siellä oli syötetty isosti poroja. Poronhoito on aika kaukana luontaisesta kasvattamisesta…

Jätimme rinkat alas odottamaan ja kiiperimme Piekanaäytsiä ihailemaan. Olimme jo melkein huipulla, joten nousimme vielä tutkimaa maisemia Kuárvikozzâlle päin. Näimme kiikarilla ne erikoiset harjannemuodostelmat, joista olemme monissa matkakuvauksissa lukeneet. Ehkä seuraavalla kerralla pääsemme sinne?

Ilma oli selkeä, mutta tuuli oli kova. Huipun ympärillä tuulissa kaarteli maakotka. Kumpikaan ei ollut ennen luonnossa maakotkaa nähnytkään. Komea ja iso lintu!

Palasimme rinkoille ja kiipesimme satulan yli toiselle puolelle. Satulassa oli vielä lunta jäljellä, saatiin lapsille lumikuvat 🙂

Laskeuduimme alas kohti puron uomaa. Miehet alkoivat jo olla nälkäisiä, joten pistimme leirin pystyyn hyvälle ja tasaiselle paikalle.

Vesi purossa oli kirkasta, mutta ei tunturipuron raikasta, kelpasi kuitenkin juotavaksi. Ville näytti illalla tulentekotaitojaan, kun olimme saaneet ruokaa mahaan.

Keli oli tuulinen ja muuttui viileäksi. Janne teki tiedustelua lähimaastossa ja löysi kumman kaksoiskurun, jonka toisella puolella oli heikkaharju. Kummallista geologista ilmiötä päätettiin aamulla tutkia lisää. Mutta tälle päivälle kaikki oli jo suoritettu: painuimme iltapalan jälkeen nukkumaan.

P5: Tunturit pilvessä

Seuraava aamu ei näyttänyt kelin suhteen lupaavalta: pilvet olivat alhaalla ja ilma enteili sadetta, vaikka vettä ei aamulla vielä satanut. Luulimme ensin, että alueella on sumua, mutta yhtenäinen pilvipeite roikkui n. 380-390 metrissä, leirimme oli 350 metrissä.

Kävimme tutkimassa Jannen edellisenä iltana tiedustelemaa kaksoiskurua. Maasto teki erikoinen siirtymän länsipuolen hiekkaharjulta kallioiseen itäpuoleen ja kallioisella puolella maasto oli hajonnut kahteen kuruun. Kummallinen geologinen sattuma, komea paikka.

Päätimme, että lähdetään suunnalla ja korkeuskäyriä seuraten kiertämään Suárvikielâsia ja suuntamaan Kuobzâjuuvâsin laaksoon. Tässä vaiheessa näytti selvältä, että Peltoaivin huiputuksen voi tänään unohtaa. Ville toimi suuntamiehenä ja johdatti retkikunnan tarkasti Vuomajoenmukan pohjoispuolelta pienen lammen kautta oikeaan paikkaan tunturin rinteellä.

Tällaiseen etenemiseen Jannen kellon barometrinen korkeusmittari oli mainio navigoinnin lisäapu. Kuljimme tarkasti juuri siitä kohtaa, kuin kartalla suunnittelimme. Kiersimme tuulessa ja pikkusateessa tunturin eteläkärjen ja käännyimme kohti pohjoista laaksoa seuraamaan. Pysyttelimme 380 metrin käyrällä, jotta välttyisimme turhan nousemisen laakson satulaan.

Päivä oli oikeastaan hyvin mielenkiintoinen, koska ns. normaalista avotunturikulkemisesta poiketen ylös päin ei nähnyt pilvipeiton vuoksi mitään. Katse olikin pilven rajassa, jonka alla kuljimme käyrää ja katselimme maisemia tunturista alaspäin. Sateli ja tuuli tasaisesti, mutta sehän ei kuorivaatteissa haittaa.

Lounaspaikan löysimme laakson satulan toiselta puolelta, puron uoman suojista.

Lounaan jälkeen jatkoimme n. 340-350 käyrillä laakson itäpuolta Peltoaivin ohi. Satunnainen sade jatkui, mutta ei haitannut menoa. Matkalla osuimme aika tuoreelle poron raadolle. Karhu paikalla tuskin oli käynyt, koska poro ei ollut revitty kokonaan, eikä löytynyt karhun jätöksiä.

Suuntasimme kohti Luolikkokurua, josta laskeutuisimme Alemmalle Harrijärvelle viimeiseksi yöksi. Luolikkokuru oli vähän pettynyt: kartalla näytti isolta, mutta paikan päällä pieneltä.

Luolikkokuru: “Oliks tää tässä??”

Väsymys alkoi tässä vaiheessa vähän tuntua, joten suuntasimme kohti Alempaa Harrijärveä: maasto muuttui metsäiseksi ja raskaammaksi kulkea. Lopulta löysimme polun, joka vei meidät järvelle. Ensimmäisellä mahdollisella leiripaikalla oli kaksi telttaa, ilmeisesti lapsiperhe. Jatkoimme eteenpäin järven kaakkoisrannalle, josta löysimme hyvän telttapaikan.

Nälkä oli jo kova ja Janne keitti kiireellä pastaa ja viimeinen Jallu-pullo avattiin digestiiviksi.

Sade loppui illan pidentyessä. Ville viritteli taas tulet ja veisteli vielä katajasta voiveitsen. Korpien sankari käväisi vielä yöuinnillakin. Vesi oli märkää ja raikasta! 🙂

Yritimme nuotiotakin poltella, mutta kaikki löytynyt irtopuu oli niin märkää, että emme kovin kauaa jaksaneet sen kanssa säätää. Nukkumaan!

P6: Siirtymä Ruoktuun

Seuraava aamu aukesi selkeänä ja arvasimme tulevan kuuman päivän. Popsittiin vielä kunnon aamiaiset ja pistimme leirin pakettiin. Lähdimme kohti Lahtisen kämppää, jonne johti selkeä polku järveltä. Nämä kulmat olivat selvästi jo paljon kuljettuja seutuja.

Lahtisen kämpällä kohtasimme kaksi kulkijaa, joista toinen oli paikallinen ukko menossa kalalle Muotkaan. Hän oli yöpynyt kämpän vieressä ja kuivatteli kamojaan kämpällä. Saimme häneltä vinkin ylityspaikasta pari sataa metriä kämpältä etelään. Olisi kuulemma parempi reitti kulkeä itäpuolella, siellä on kuivempaa ja mukavampaa kulkea. Hän myös kertoi, että Harrijärvien nimi ei kertonut sisällöstä: järvillä oli kyllä tammukkaa, mutta ei harria.

Peltojoen ylitys matalasta kohdasta.

Ylityspaikka oli tosiaan mainio ja pääsimme helposti yli. Päivä alkoi olla jo aika lämmin, kun jatkoimme kohti Muotkan Ruoktua, jonne olisi vielä n. 9km. Sää muuttui koko ajan hikisemmäksi ja ötököitä riitti! Mutta reitti oli mukavaa ja helppokulkuista. Yksi mielenkiintoinen puron ylitys osui puolimatkaan, mutta siitä päästiin kivien yli hyppimällä.

Koskia ennen Ruotkua.

Joen törmillä oli jatkuvasti tulipaikkoja, ilmeisesti kalastajia riittää. Matkalla oli myös vanhaa metsää, kunnon aihkeja. Maisema joelle oli itärannalta komea, koska reitti kulki ylempänä harjulla.

Muotka_00386--Peltojoki

Loppukilometrit olivat normaaliin tapaan jo vähän tympeitä, kun molemmat tiesivät, että kohta joudutaan taas ihmisten ilmoille ja vaellus on ohi. Enää ei kevyt juttu lentänyt kummallakaan, vaan tikkasimme eteenpäin.

Pääsimme Ruoktuun, jossa otimme loppukuvan ja jätimme nimet vieraskirjaan.

Muotka_00390--Herra perillä
Vieraskirja_Muotkan-Ruoktu

Laitoimme rinkat autoon, vaihdoimme kevyet kengät ja vaihdoimme vähemmä haisevaa paitaa päälle. Jannella oli selässä jokunen itikan puremankin viikon jäljiltä, tarkkasilmäisimmat saattavat huomata 🙂

Muotka_00395--Jannen selkä
Pari puremaa ja muutama tuuma hikeä…

Sen jälkeen suuntasimme Saariselälle, josta matkalla varasimme Riekonlinnasta saunallisen huoneen. Poikkesimme matkalla Inarin Karhukivellä.

Inarissa kävimme tutustumassa Sajokseen. Siellä kannattaa ehdottomasti pysähtyä, ei vähiten rakennuksen arkkitehtuurin vuoksi.

Kun odottelimme saunan lämpiämistä, tuli jo nälkä. Ravintolat olivat koronan takia kiinni ja piti käydä Muossi-grillillä ottamassa hätähampurilaiset.

Saunan jälkeen lähdimme etsimään illallista. Melkein kaikki ravintolat olivat kiinni, jotan päädyimme Ravintola Teerenpesään. Söimme täyden setin ja digestiivin jälkeen pyysimme Nelimarkan Miikun kaljalle. Hän sattui olemaan perheen kanssa myös Lapin kierroksella, olimme törmänneet päivällä kadulla. Maailma on pieni! Ilta menikin leppoisasti maailmaa parannellessa ja vaellusmuistoja suurennellessa. Olimme baarin puolelle yksin. Korona näkyi selvästi.

Takaisin etelään

Aamulla kävimme vielä etsimässä pari Villen bongaamaa geokätköä, joihin oli todella panostettu. Saariselällä oli ollut isompi geokätkötapahtuma, jonka jälkiltä niitä on aivan keskustassa. Huomasimme myös, että Riekonlinnassa on pieni suksimuseo, jossa oli myös Kekkosen Järviset 🙂

Matka etelään sujui hyvässä kelissä ja isompi pysähdys tehtiin vain Simossa E. Kuhan kalakaupassa, josta ostettiin lounaaksi mm. erinomaista maivaa.

E. Kuha, maivaa

Ville tiputettiin takaisin mökille ja Helsinkiin Janne saapui vasta myöhään illalla. Upea reissu jälleen, mutta on se Lappi valitettavan kaukana!

Varusteista

Pari sanaa varusteista ja tältä retkeltä saadut opit vastaisen varalle.

Villen varusteet

Savotta 906 on mainio konstruktio, kohta 30v vanha rinkka toimi suoraan mökin vajasta nostettuna! Vähän oli päällä kankaissa hometta, mutta kaikki toimi ja oli kunnossa. Sadesuoja oli hapertunut osin, mutta muuta ei tarvitsisi uusia, uskomaton peli kaiken kaikkiaan!

Karttalaukun käytettävyys ja tarpeellisuus. Korkeampivartiset kengät? Mutta toisaalta Muotkan maastossa kevyempi vaelluskenkä parempi, koska rakkaa ja kivikkoja ei ole. Jannella oli tähän maastoon vähän turhan raskaat kengät.

Kunnon kiikarit olivat hyvä lisä Muotkassa, koska näkyvyyttä oli koko ajan paljon – mukava kiikaroida maiseman yksityiskohtia ja eläimiä.

Villen mukaan ottamat pari pyykkipoikaa olivat myös hyvä lisä, pysyvät sukat jne. paremmin narulla tuulessa. Niitä pitää harkita vakiopakettiin.

Modernit, kevyet kuoret. Niiden käytettävyyttä ja mukavuutta ei voi liikaa korostaa, Haglöfsin L.I.M pants ja jacket toimivat loistavasti.

Makuupussista: Carinthian 1 toimii hyvin. Vähän ehkä iso, mutta vetoketjun sijoittelu keskelle ja leveä muotoilu ovat mahdottoman mukavia käytössä. Jannella Mammutin pussissa on nykyisten pussien tyyliin vetoketju toisella sivulla – ja kääntyillessä se on sitten aina väärässä paikassa!

Tallensimme reitin tällä kertaa puhelimella. Ville etsi ja testaili ajomatkan aikana sopivan Android-softan. Softan sai ajastettua ottamaan GPS-pisteen haluamallaan minuuttivälillä. Kokeilimme 10 min välein otettua mittausta ja se toi riittävän reittiseurannan. Akku kesti vanhassakin puhelimessa hyvin reissun ajan. Unohdimme alun tohinassa ensimmäisen päivän tallennuksen, mutta rapatessa roiskuu!

Janne varusteet

Muutoksia pakettiin oli oikeastaan vain merino-verkkopaita. Mikko on verkkopaitaa kehunut vuosia ja sopivan tarjouksen ostuttua kohdalle, päätin kokeilla. Kuljin verkkopaidassa ehkä puolet matkasta. Se toimii viileässäkin kelissä ja sopa pienessä tihkussa. Paita kuivaa nopeasti, joten se on varsin käyttökelpoinen maastossa. Paita toimii myös hyvin kuoren alla, koska hiostaa normaalipaitaa vähemmän. Ainoa huono puoli on, että ötököiltä se ei suojaa 🙂

Toinen pieni lisä oli Jannen mukaan ottama Suunto Traverse Alpha -kello. Sillä pysyi mukavasti korkeudesta kartalla ja näki tietysti kellon ja sai hahmotusta kuljetusta matkasta askelmittarin avulla. GPS-käytössä siinä ei akku viikkoa riitä, mutta ilman paikannusta kestää toista viikkoa. Tällä reissulla akusta kului vajaa 2/3, vaikka se oli ranteessa nukkuma-aikaa lukuun ottamatta.

Tarppiin oli vaihdettu mukaan uudet kiilat, paksummat ja vahvemmalla profiililla. Niitä olikin vaikea painaa kivisessä maassa paikalleen. Puikkomalliset sopisivat paremmin Muotkalle.

Nikkaluoktan reissulle mukaan otetut valkosipuli-, chili- ja yrttituubit ovat erittäin toimivia, ne pysyvät ehdottomasti mukana jatkossakin. Myös tonnikala-/kinkku- ja mätitahnat ovat mainoita leivän päälle, vaikka Grada Padano/Parmesaani-viipaleiden lisäksi.

Yhteenveto

Muotkan maasto eroaa etelämmistä erämaista maisemaltaa selvästi: puita on vähän ja on mahdollista tehdä suuri osa reitistä avotunturialueella. UKK:hon verrattuna tulee kunnolla tunturifiilis.

Toisaalta korkeuseroja ei ole paljon, jos vertaa vuoristoisempii alueisiin Ruotsissa, mutta maisemat ovat avaria ja näkee kauas. Rakkaa ei Muotkassa tuolla reitillä juuri ole, kulku on helppoa joka paikassa. Maasto on kuitenkin todella kivistä, mutta ne ovat piilossa ohuen maa- ja varpukerroksen alla. Tarpin ja teltan kiiloille oli välillä todella vaikea löytää paikkaa, vaikka pinnalta maa näytti ihan tasaiselta ja kivettömältä!

Muotkassa on myös paljon kalastukseen sopivia vesistöjä: lampia ja puroja riittää. Näimme jopa paljain silmin lohikaloja useassa paikassa. Eniten niitä tuntui reitillä olevan Stuorraäytsin pohjalla olevissa järvissä ja niitä yhdistävissä puroissa. Viimeisenä aamuna kohtasimme myös paikallisen ukon, joka oli menossa kalastamaan pariksi päiväksi ja kehui hyvää syöntiä alueella.

Suosittelemme tällä kokemuksella lähtöpaikaksi jotain Karigasniemen puolella olevaan kohtaa, niin välttää Muotkan Ruoktuun johtavat levetä ja tympeät turistipolut. Reitin voi valita kulkemaan käytännössä kokonaan avotunturialueella, eikä muita kulkijoita juuri näy.

Muotka on mainio paikka!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *