Tämä on osa 3/3 Mikon päiväretkireissusta Armeniaan kesä-heinäkuun vaihteessa 2016.
Päivä 8: Lastiverin putoukset ja luolat
Päivän patikointiin pääsimme tällä kertaa suoraan kävellen, ilman autoilua. Suuntasimme ensin rotkon reunaa Lastiverin kauniille putouksille ja vierailimme myös läheisillä luolilla.
Illaksi ajoimme takaisin Yerevaniin samaan Hostel Glideen, jossa yövyimme jo aiemmin. Hostellin pitäjän sisar asuu Suomessa, joten tulimmekin hyvin juttuun ja palvelu oli muutenkin ystävällistä.
Hostellin kautta voi varata varjoliito-retkiä, jollaisella muista vieraista oli ainakin yksi tadjikistanilainen nuori nainen. Hetken juteltuamme kävi ilmi, että hän on töissä vedenlaatua arvioivassa virastossa ja on tehnyt yhteistyötä myös Suomen Ilmatieteen laitoksen kanssa samoissa projekteissa. “Not with Antti Hyvärinen surely?” “Yes, Antti Hyvärinen!” Olimme onnistuneet tapaamaan Wolfpackin Antin työtutun Tadjikistanista Yerevanissa!
Päivä 9: Aragatsin huiputus
Viimeisenä patikointipäivänä aloitimme aikaisin aamulla ajomatkalla Aragats-vuorelle. Kuski jätti meidät 3200m korkeuteen, josta ryhdyimme patikoimaan. Tätä oli odotettu! Tarkoitus oli valloittaa eteläinen huippu Aragatsin neljästä huipusta 3888m korkeudessa. Meistä kummallakaan ei ollut ennen matkaa mitään kokemusta tunturia kummempien mäkien huiputuksista, joten odotukset olivat korkealla!
Keli oli upea! Saisimme varmasti tehdä huiputuksen hyvässä säässä – ja ottaa hienoja kuvia! Mutta mutta… kiroillen huomasin unohtaneeni laittaa lataamani akun Panasonic Lumix mikrojärkkäriin! PERKELE! Tämä ‘harmitti’ alkumatkassa, mutta harmitus hävisi pian näkymien myötä (kuvat siis kännykästä).
Maasto huipulle mennessä oli suht helppoa. Kivikkoa ei juuri ollut ja rinne ei ollut mikään mahdottoman jyrkkä. Lumi oli hieman pehmennyt ja upotti paikoin. Ilman ohuuden huomasi. Puuskutus alkoi heti, jos yritti tihentää askelta.
Saavutimme lumipeitteisen huipun parin tunnin kipuamisen jälkeen. Näkymät olivat upeat joka suuntaan! Tarjosimme libanonilaisille matkakumppaneillemme Sisu-pastilleja huiputuksen kunniaksi.
Sää oli niin hyvä ja ryhmän mieliala ja kunto korkealla, että päätimme huiputtaa vielä viereisen läntisen huipun, joka oppaamme mukaan on 4010m (Wikipedian mukaan 3995m). Laskeuduimme alas n. 100-200m vertikaalisesti ennen muutaman sadan metrin nousua uudelleen. Tässä rinne oli jyrkempi, kiveä ja irtosoraa oli paljon enemmän. Kokematon kiipijä sai katsoa askeleensa varsin tarkasti.
Olimme läntisellä huipulla reilun 1,5t kapuamisen jälkeen. Koville otti, mutta oli kyllä sen arvoista – vaikeampi rinne ja vielä komeammat näkymät nostivat fiilikset korkeammalle!
Nautiskelimme ja lepäilimme huipulla lähes puolisen tuntia ennen laskeutumista, joka sekin oli kivikossa haastellista.
Lähtöpaikalla Kari Lich -järvellä on myös komea ‘Lohikäärme-kivi’, joka on kuulemma n. 6000 vuotta vanha.
Palasimme hotellille varsin väsyneinä. Lisähuiputuksen myötä myös matkaa tuli reilusti suunniteltua enemmän. Söimme upean koti-illallisen oppaamme Gevorgin perheen luona. Hakobin ja Gevorgin isän kanssa maistelimme jälleen erinomaista venäläistä vodkaa. Vaikkei meillä yhteistä kieltä ollutkaan, niin tässä olimme samalla aaltopituudella – ystävällistä ja vieraanvaraista väkeä!
Viimeisenä päivänä kiersimme Yerevania ja kävimme seurueen kanssa syömässä erinomaisessa armenialaisessa ravintolassa ennen lentoa seuraavana aamuna Kiovan kautta Helsinkiin. Armeniaan lähdemme molemmat mielellämme uudestaan. Maa on kaunis ja paljon jäi vielä näkemättä.