Uusi 2-hengen teltta: Vango Hydra 200

Ostin alkusyksystä uuden teltan. Wolfpackilla on porukalla hommattuna kevyt 4-hengen Bergans 6005 Compact tunneliteltta. Tilojen ja painon puolesta se on yksin tai kaksin tehdyille reissuille turhan iso. Haussa oli siis teltta, johon mahtuu kaksin ja jota yksinkin viitsii kuljettaa mukana. Käyttö painottuisi korkeintaan muutaman yön reissuille, joten paino ei ollut tärkein kriteeri. Intohimoisimmat grammanviilaajat voinevatkin lopettaa lukemisen tähän.

Pitkällisen nettietsinnän jälkeen, jossa katselin arvostelu- ja vaellusvideoita ja vertailin speksejä ja hintoja, päädyin skotlantilaisen Vangon Hydra 200-telttaan. Malli on firman britti-Amazonille brändäämä ilmeisen identtinen versio Vango Mirage 200-teltasta. (Vanhemmasta ja tästä hieman poikkeavasta Mirage-teltasta arvio täällä.) Hinta oli alle 150€ toimitettuna Saksan Amazon.de:sta tilattuna. Siis varsin edukas. (Helmikuussa -18 telttaa oli saatavilla hieman yli 100€ hinnalla!)

Teltta on semi-geodeettinen eli hieman tunnelin ja kupolin välimaastosta. Selkein ero tunneliin on se, että kaarien ollessa paikallaan teltta pysyy pystyssä itsestään. Sitä voi siis siirtää paikasta toiseen, jos ensimmäisellä paikalla sattuikin olemaan epämukavia kivia tai juuria, tai sen saa pystytettyä maastoon, johon kiiloja ei välttämättä saa kiinnitettyä. Etukaaressa on myös hieman epätavallinen ‘goottilainen’ kulma. Vango väittää sen tekevän rakenteesta vakaamman sivutuulessa. Olen taipuvainen uskomaan väitteen.

Teltan tärkeimmät speksit vaikuttivat myös riittäviltä. 5000mm ulkoteltta, 6000mm 70D maapohja, jossain määrin palosuojatut materiaalit. Ovensuussa sisäteltassa leveyttä 120cm, jalkopäässä hieman vähemmän ja pituutta 225cm. Seinät nousevat suht jyrkästi sivuilla. No, 3kg paino tietysti riittää sekin monille..

Pystytin teltan ensimmäisen kerran olohuoneessa. Se oli varsin helppoa. Jos on ollut mukana pystyttämässä tunneli- tai kupolitelttaa, osaa tämänkin kasata.  Kaaret tulevat ulkoteltan ulkopuolelle ja sisäteltta kiinnitetään ulkotelttaan kätevillä ripustimilla. Sisäteltan voi jättää paikalleen, jolloin teltta nousee seuraavalla kerralla yhtenäisesti. Ulko- ja sisäteltan väliin jäi varsin paljon tilaa. Arviolta 10-15cm joka puolella.

Korkeutta ovensuussa on 96cm. Se on kaltaiselleni 185cm pitkäselkäiselle kaverille hieman nafti, muttei häiritsevästi. Pieni erikoisempi mukavuuslisä teltassa oli mukana tullut absidin maavaate.

Teltta testissä Kolilla: maastoon ja pystytys

Kuivaharjoitus sujui siis helposti ja ongelmitta. Ensimmäisen kerran teltta pääsi tositoimiin Kolilla lokakuussa 2017. Vaimoni juoksi kaverinsa kanssa Kolin Vaarojen maratonin pääosin Herajärven kierroksen poluilla. Päätin tällä kertaa olla mukana kannustusjoukoissa reitin varrella. Pääsisin samalla testaamaan, miten uusi teltta pärjäisi maastossa.

Tutustuin juoksureittiin ja kansallispuiston sallittuihin telttailupaikkoihin. Järkevin paikka telttailla, johon saisin mukavan patikointimatkan kumpaankin suuntaan, oli Ylä-Murhin vuokratupa. Tupa on noin 300m Pitkälammen nuotiopaikalta, jonka ohi polkujuoksijoiden reitti veisi lauantaina. Lähellä olisi myös Pirunkirkon luola. Sinne siis!

Vaimo kavereineen saattoivat minut matkaan sumuisan Ukko-Kolin näköalapaikalta. Kello oli jonkin verran yli kolme. Olin laskeskellut, että kolmen maissa lähtiessäni ehtisin taittaa vaadittavat hieman reilun 10km valoisaan aikaan Ylä-Murhiin telttaa pystyttämään.

Pian matkaan päästyäni sumu muuttui katkonaiseksi sateeksi. Kuoritakin sai kaivaa päälle ja pois muutamaan otteeseen. Pari ekaa kilometriä Kolilta olivat todella hyvin tallattua polkua. Sen jälkeen polku muuttui kapeammaksi, kivisemmäksi ja juurikkoisemmaksi – ja varsin liukkaaksi sateen, mudan ja kaiken tämän päälle varisseiden lehtien takia. Nousin Mäkrälle ja sitä seuraavalle sen pienemmälle kaimalla. Vauhti hidastui ja hengitys kiihtyi jyrkillä ja liukkailla rinteillä.

Mäkriltä laskeuduin Kolin rantatielle, jolla Herajärven reitti kulkee lyhyen matkaa. Katselin kelloa ja karttaa Havukanahon kohdalla, jossa reitti jälleen kaartaa metsän puolelle. Totesin, että matkaa oli vielä sen verran jäljellä, että jos haluaisin olla valoisan aikaan Ylä-Murhissa, olisi parempi tehdä reitin muutos. Kävelinkin reipasta tahtia rantatietä pitkin aina Pirunkirkon parkkipaikan ohi Ala-Murhille, josta nousin Ylä-Murhille osin sinne rakennettuja pitkospuuportaita pitkin. Hämärä alkoi jo laskeutua kellon lähestyessä varttia vaille seitsemää.

Vaihdoin muutaman sanasen varaustupaan majoittuneen kaverin kanssa, joka oli retkeilemässä noin 9-vuotiaan tyttärensä kanssa. Tämä neuvoi, että pihapiirin ulkorakennuksessa oli kuulemma jo toinenkin telttailija, mutta ulkorakennukseen mahtuisi kyllä toinenkin teltta, jos haluaisin katon telttani päälle. Sateisessa säässä ehdotus oli toki houkutteleva, ja jos en olisi ollut testimielessä liikkeellä, olisin varmasti siihen tarttunutkin.

Ylä-Murhin pihapiirissä on paljon tilaa ja paikkoja teltoille. Katselin sopivan kumpareen ja ryhdyin hommiin. Kaivoin otsalampun esiin, vaikka ilman sitäkin vielä toki näki. Ilokseni huomasin, että teltan narut ja oleellisimmat kiilojen paikat oli varustettu heijastavin materiaalein. Syyspimeällä tästä oli apua, varsinkin yöllä teltasta pois kömpiessä. Teltta oli kasassa ja mies makuupussissa ilman suurempia häslinkejä hieman seiskan jälkeen.

Totesin sisälle päästyäni, että yhdelle tilaa on tosiaan ruhtinaallisesti. Kaksikin mahtuisi. Pian tämän havainnon jälkeen totesin tehneeni ns. ‘vaarantavan virheen’. Vaikka sateisen koleassa syyssäässä se teltta ja makuupussi ovatkin kovin kutsuvia, niin kannattaa silti vastata luonnon kutsuun ennen kuin on kuoriutunut kuorivaatteista pussin pohjalle kuuntelemaan sateen ropinaa…

Teltan purku ja kannustushommat

Keli oli lähes koko yön sateinen, kolea mutta tyyni. Lämpotilan arvioin olleen jossain 3-5C asteen tienoilla. Kosteuden ja sen kondensaation kannalta siis ns. ‘haastavat’ olosuhteet. Lisäksi tietysti omat kamani olivat kosteat sekä sateesta että hiestä. Nuolin viimeiset kilometrit rantatietä aika haipakkaa auringon kanssa kilpaa. Teltta olikin kerännyt ulkoteltan sisäpuolelle varsin paljon kosteutta. Jokunen pisara siellä täällä oli tipahtanut sisätelttaan. En huomannut kuitenkaan, että sisälle asti olisi mitään vuotanut. Jäin pohtimaan, että olisiko auttanut, jos olisin avannut sisäoven tuuletusta isommalle. Lisäksi olin yön kylmyydessä laittanut ulkoteltan maanrajassa olevat tuuletusaukot kiinni.. No, yhden yön reissu, joten tässä ei oppirahoja maksettu.

Ulkoteltta näytti pitäneen veden hyvin. Heräilin hissukseen ja lähdin alas Pitkälammen nuotiopaikalle odottelemaan juoksijoita.

Juoksijoita meni tässä vaiheessa ohi tasaiseen tahtiin. Moni vaikutti yllättyneeltä metsän keskeltä ilmestyneestä tsemppaajasta. Yhtä moni kyllä kyseli makkaranotskin perään.. En tulia kuitenkaan viritellyt. Wolfpackin Jannen pikkusisko paineli vauhdikkaasti reitillä nuotiopaikan ohi. Jonkin ajan kuluttua vaimo kavereineenkin sujahti hyvävoimaisina, hyväntuulisina ja edeten hyvää vauhtia. Kiittelin juoksijoiden hyvää tuuria kelin suhteen. Pilvipoutainen sää oli lähes parasta, mitä lokakuussa voinee toivoa. Ainakaan edellisillan vesisade ei varmasti helpottanut ultra-matkalaisten menoa…

Nousin takaisin Ylä-Murhin ja rupesin teltan purkuun. Kuvassa näkyy teltan eteinen ja kahteen suuntaan avautuvat ovet. Eteinen on kahdelle rinkalle varmasti ahdas. Kaksi päivareppua tai rinkka+päiväreppu mahtuisivat paremmin.

Rakenne vaikutti tukevalta. Yritin aamulla tottuneesti ravistella telttaa, jotta vesi valuisi pois, mutta tässä joutui käyttämään selvästi enemmän voimaa esim. Wolfpackin Bergansin tunnelitelttaan verrattuna. Otinkin vain suosiolla Wettexin käsiin ja kuivasin ulkoteltan ulkopuolelta. Jos olisin ollut reissussa pidempään, olisi pitänyt irrottaa sisäteltta kiinnikkeistään ja kuivata ulkoteltan sisäpuolikin tai ainakin pakata ne erikseen. Nyt laitoin teltan kasaan yhtenä pakettina, kun tiesin että toista yötä en teltassa nuku ja pääsen kuivaamaan teltan jo samana iltana.

Yksi teltan hyviä puoli on sen pakkauspussi. Se on auki pitkältä sivulta. Suuaukossa on kiristysnauha ja koko paketin saa vielä pienemmäksi kahdella kompressioremmillä. Pakkaaminen sujuu todella helposti yksinäänkin.

Lähtiessäni tuvassa yöpynyt isä ja tytär osuivat jälleen juttusille. He olivat käynee tsemppaamassa edellisiltana kymmenen maissa ohi Pitkälammen ohi pyyhältäneitä ultramatkalaisia, joiden eteneminen näkyi webissä GPS-seurannassa. Kaveri kyseli teltastani ja kehui hyvännäköiseksi. Hänestä jäi vaikutelma kokeneemmasta eräilijästä, joka priorisoi ennemmin materiaalien kestävyyttä kuin keveyttä.

Olin ajatellut käydä Pirunkirkolla lähtiessäni, mutta juoksijoiden edellisvuodesta kiristynyt vauhti ja edellisillan perusteella syntynyt pieni huoli oman matkavauhtini arvioinnin tarkkuudesta teki sen, että päätin jättää vierailun toiseen kertaan. Halusin varmasti ehtiä maaliin ennen juoksijoita. Kävelin jälleen rantatietä Havukanaholla ja lähdin sieltä Pienen-Mäkrän kuvetta Ikolanaholle juoksijoita väistellen. Ikolanaholla päätin yllättää kannustettavat ja odottelin heidät sinne. Vauhti oli hieman hiljennyt, mutta mieli oli edelleen korkealla n. 8km ennen maalia. Lähdin suorinta reittiä kohti Kolia. Onnistuin kuitenkin epähuomiossa lähtemään Mäkränaholta (karttaa katsomatta) väärälle polulle. Päädyin siis vielä lähes Kolin juurelle ja sainkin hieman lisää urheilua, kun kipusin jälleen kiireellä maalialuetta kohti, etten missaisi juoksijoita pienen harhailuni takia. Ehdin maaliin lopulta hyvin, vaikka kannustettavat paransivatkin aikaansa viime vuodesta lähes 45min.

PS. Testissä myös kevyt pulloteline ja salmiakki-meetvursti

Rinkassani ei ole integroitua paikkaa juomapullolle. Hankinkin siihen tarkoitukseen Varustelekasta sopivankokoisen molle-kiinnikkeisen yleistaskun, mutta pullon sujauttaminen ja pois ottaminen taskusta liikkeessä oli vaivalloista ja vaati kahtakin kättä. Tällä reissulla oli mukana tämä One Tigris pulloteline, joka on kevyt ja säädettävissä eri kokoisille pulloille. Tämä toimi moitteettomasti litran juomapulloni kanssa.

Toinen lisätesti oli sitten sattumalta käteen kaupassa osunut Kotivaran salmiakki-meetvursti. Tämä on totisesti aidosti ‘Only in Finland’ -kamaa! Salmiakin maku oli aika mieto, mutta miksei se suolaisen meetun kanssa toimisikin. Itse ainakin napostelin pari tällaista turhia mukisematta patikoidessani. En tätä ehkä leivän päälle ostaisi, mutta mikä ettei lisäenergiaa antamaan ja mieltä keventämään vaellusreissulla!