Syysloman lyhyt yksinvaellus

Wolfpackin aikataulut olivat kesällä sellaiset, että emme saaneet soviteltua pidempää vaellusreissua kolmistaan. Korvikereissuksi päätin lähteä syyslomalla Salamajärven kansallispuistoon. Samalla ehtisin käydä kotipuolessa Saarijärvellä. Salamajärvi on lähes ‘takapihalla’, mutta en ollut siellä aiemmin käynyt – edes partiolaisena.

Kahden yön reissun reitiksi muodostui seuraava: auto jäisi Koirasalmen luontotuvan parkkikselle. Sieltä kiertäisin Vaatimen kierroksen reittiä vastapäivään Ahvenlammen tuvan kautta Pyydyskosken kodalle yöksi. Toisen päivän matka kulkisi Heikinjärven tulipaikan kautta Sysilammen tuvalle toiseksi yöksi, josta palaisin osin samaa reittiä takaisin Koirasalmelle. Jokaisen päivän pituudeksi tuli näin n. 10km.

Harkitsin myös vaihtoehtoa, jossa Sysilammen ja Koirasalmen välinen etappi olisi kulkenut osin Peuran polkua Sysilammelta suoraan etelään. Tällä olisin välttänyt samoja jälkiä kulkemisen. En kuitenkaan halunnut kiirehtiä ensimmäistä päivää pimeän puolelle tai venyttää viimeistä päivää (ajaisin takaisin Espooseen samana päivänä).

Päivä 1: Saarijärvi – Koirasalmi – Ahvenlampi – Pyydyskoski 21.10.2017

Starttasin Saarijärveltä rauhallisen aamiaisen jälkeen kohti Kivijärveä. Lähestyessäni huomasin, että kannattaisi varuulta täyttää tankki paluuta varten. Pian 58-tieltä kohti Kivijärven keskustaa vastaan tuli paikallinen SEO, jonka pylväässään mainostama 95E:n hinta oli sen verran suolainen, että päätin ajaa kylän keskustaan ABC kylmäasemalle, josko siellä olisi hieman edullisempaa. No, keskustaan päästyäni huomasin, että ABC:lla tarjolla oli vain dieseliä ja 98:aa. Kivijärvi on hienolla paikalla kapealla kannaksella ja varmasti vielä upeampi kesällä.

Kävin nopeasti kaupassa ja palasin SEO:lle. Tankille noustessani huomasin siihen kiinnitetyn lapun: 95E ei ole enää valikoimassa heikon kysynnän takia. Pylväässä sitä kuitenkin mainostettiin. No, tankkasin täydennystä ja kävin sisällä juomassa kahvit.

Tästä ei ollut enää pitkä matka Koirasalmelle. Viimeiset kilometrit olivat suht hyväkuntoista hiekkatietä. Saavuin Salamajärven kansallispuiston alueelle ja Koirasalmelle hieman puolenpäivän jälkeen. Yllätyin hieman, kun parkkipaikalla oli pitkälle toistakymmentä autoa. Syysloma.

Kävin tuvan puolella kyselemässä puiston kuulumiset ja lähdin liikkeelle. Keli oli pilvinen. Lämpötila muutama aste plussalla. Reitti oli hyvin merkitty puihin ja polku selkeä. Täällä ei pääse eksymään. Alun mäntykankaan jälkeen saavuin Salamajärvelle tyypillisille soille, joita halkovat pitkospuut.

Pitkospuut olivat paikoin kosteudesta liukkaat. Autojen suuren määrän takia olin hieman huolissani, että minkälaisessa ‘ruuhkassa’ joudun matkaa tekemään. Turhaan. Ensimmäisellä kilometrillä vastaan tulleen pariskunnan jälkeen näin seuraavat ihmiset vasta Ahvenlammen tuvan maastossa. Sielläkin vain kauempaa.

Aakeassa ja autiossa suomaisemassa on kyllä jotain mieltä rauhoittavaa. Pysähdyin useamman kerran keskelle suota maistelemaan maisemaa.

Ahvenlammilla pidin pienen ruokailutauon. Aurinko alkoi juuri silloin pilkottaa lämmittäen miellyttävästi.

Täytin juomapulloni pihapiirin pumppukaivosta ja jatkoin matkaa auringon paisteessa.

Pyydyskoskea lähestyessä maasto kohosi hieman ja muuttui taas männikkökankaaksi.

Saavuin kodalle auringon ollessa laskemassa. Kodalta lähti sinne tullessani kolmen hengen seurue suoraan kohti Koirasalmea. Tulilla oli lisäksi kaverukset. Telttapaikkoja oli hyvin harvassa. Toisella kavereista olikin hammock+tarppi ja toisella pieni teltta. Laitoin omani oikeastaan ainoalle selvästi raivatulle tasaiselle pläntille kivisellä kankaalla. Nautin tovin upeasta illasta.

Keittelin kodassa kuivamuonat upouudella ja puhtoiselle pikku-Trangialla. Tämän kaverit huomasivatkin: “Sulla on ihan iskemätön Trangia?!” Tässä joutui hieman muistelemaan 25v vuoden takaisia partioaikoja. Sen verran oli vierähtänyt edellisestä Sinolilla lämmitetystä ateriasta (Wolfpackilla on ollut lainassa kaasupoltin). No, annostelin liikaa polttoainetta, ja sain siten odotella hieman, että ne paloivat loppuun. Ruoka kyllä lämpesi ja maistui maastossa.

Kaverukset olisivat mielellään tarjonneet huikat Jäger-lekastaan, mutta passasin tällä kertaa. Painuin telttaan jättäen kaverukset nauttimaan seurastaan.

Lämpötila oli hieman tippunut ja tuntui olevan nollassa tai alle. Ilma oli kostea. Kakkospussiksi ostamani Haglöfs Tarius -5:n mukavuuslukema on 0. Pääsin siis testaamaan kuinka tämä piti kohdallani paikkaansa. Sujahdin puuvillaiseen sisäpussiin makuupussin sisälle pitkän merinovilla-kerraston kanssa. Näissä yö meni ihan mukavasti, kunhan pussi ehti lämmetä.

Heräilin yöllä ajoittain. Kerran olin kuulevinani ulkoa koiramaista jolkottelua ja läähätystä, mutta laitoin tämän huonon kuuloni ja mielen tepposten piikkiin. Luonnon kutsuessa ulos kömpiessäni huomasin, että yöllä Salamajärvelle oli satanut ensi lumi!

Päivä 2: Pyydyskoski – Heikinjärvi – Tavilampi – Sysilammen tupa 22.10.2017

Aamu valkeni pilvisenä, mutta maa oli hennon valkeana. Maisema oli hieno!

Uusi telttani Vango Hydra 200 pärjäsi hyvin tämän lumimäärän kanssa (teltasta tarkemmin täällä). Kuvassa olen jo päälle kertyneet lumet ravistellut. Ulkoteltan sisäpuolelle oli tosin jälleen kertynyt kosteutta. Kylmällä, kostealla ja tyynellä ilmalla näin taitaa käydä vähän väkisinkin.

Söin eväsleivät ja keitetyn kananmunan aamiaiseksi, kuivasin ulkoteltan sisäpuolen ja purin teltan. Lähtiessäni liikkeelle kaverukset olivat vielä unten mailla.

Heti kodalta Pyydyskosken puron yli vievälle sillalle laskeutuessani havahduin jälkiin lumessa: sillan yli oli aamuyöllä jolkotellut jokin koiraeläin, eikä ihan pieni sellainen.

Harmikseni en tajunnut asetella jälkien viereen mitään mittakaavaa antavaa esinettä tunnistusta helpottamaan. Silta oli kuitenkin kakkosnelosta, muistaakseni, josta voi päätellä jotain jälkien koosta. Mielessä kävi yön äänet. Olisiko kyseessä ollut karussa ollut metsästyskoira, isohko kettu? Susi tuskin kuitenkaan.

Jatkoin matkaa läpi lumen värjäämän maaston. Jäljet ilmestyivät aina pitkospuilla seuraavan parin kilometrin ajan. Pysähdyin tauolle Heikinjärven tulipaikalle. Samalla alkoi sätää märkää räntää. Luin tulipaikan laavun vihkosesta jonkun pariskunnan nukkuneen siinä edellisyön fiilistellen myös hiljalleen pudonnutta ensi lunta.

Tauolta jatkoin Tavilammen tulipaikalle, jossa nuotiolla paistettuja tikkupullakahveja nautiskeli muutaman kilsan päähän Huttukankaan parkkikselle auton jättänyt pariskunta, joka lähti pian kotia kohti. Valmistelin lounaan Trangialla ja lämmittelin pariskunnan nuotiolla. Pois lähtiessäni saman parkkiksen suunnalta paikalle tupsahti toinenkin pari, jolle valmis nuotio oli iloinen yllätys.

Pitkospuut ja polun kivet olivat lumesta liukkaat. Vastaan tuli jokunen matkaaja Sysilammen suunnalta. Pitkospuilla kohdatessamme jututin toista yksin kulkijaa kysellen Sysilammen tuvasta: oliko siellä väkeä? Englantiin vaihtamisen jälkeen selvisi, että tuvalla oli hänen lähtiessään ollut yli 10 henkeä. Harmittelin mielessäni, että melkoinen ruuhka taitaa olla edessä.

Matkaa taittaessani huomasin, että yksin kulkiessa seuraa maastoa ja ympäristöä eri lailla kuin porukassa, tiedostamattaankin. Havahduin useamman kerran siihen, että kuvittelin nähneeni silmäkulmasta jonkin ihmis- tai eläinhahmon vain huomatakseni sen olleen jokin kanto, mätäs tai epätavallisen muotoinen puu. En muista vastaavaa porukassa kulkiessani.

Saavuin Sysilammelle hyvissä ajoin ennen pimeää. Paikka oli autio lukuunottamatta pihan pöydälle tehtyä pientä lumiukkoa. Sehän passasi! En ollut tännekään tullut diskuteeraamaan!

Iloinen ja mukava yllätys oli myös se, että Sysilammen päivätupa oli vielä edellisten jäljiltä lämmin! Luin tuvan kirjasta, että paikalla oli ollut iso naisseurue patikoimassa. He olivat muuttaneet suunnitelmaa lumen takia liukkaiden pitkospuiden pelossa ja jättäneet rinkat tuvalle ja muutama henkilö oli lähtenyt teitä pitkin kiertäen hakemaan autoja Koirasalmelta. No, olihan ne puut hieman liukkaat.

Valmistelin iltapalan ja tarkistin sääennusteen. Yöstä olisi tulossa kylmä, ehkä jopa -5C, joka on pussini limit-arvo. Hetken harkittuani päätin yöpyä pihapiirin ulkorakennuksessa. Säästäisin samalla aamulla aikaa teltan pakkaamisessa. Matka Espooseen olisi pitkä. Ulkorakennuksessa oli kerrossängyt ohuine patjoineen ja vilttejä. Yö menikin mukavasti.

Päivä 3: Sysilampi – Heikinjärvi – Ruuhilampi – Koirasalmi – Saarijärvi – Espoo 23.10.2017

Heräsin, keittelin sapuskat ja lähdin paluumatkalle. Samoja jälkiä kulkeminen ei pahemmin haitannut. Sain kulkea yksikseni ja nautiskella pakkasaamusta. Välipalatauon pidin Heikinjärven nevan lintutornilla. Koitin tähyillä puiston tunnuksessa olevia metsäpeuroja, tuloksetta. Ne jäivät reissulla näkemättä.

Pitkospuut olivat eilistä sunnuntaita liukkaammat ja monin paikoin jäässä. Kulku oli siis varovaista.

Uusille urille pääsin Heikinjärven jälkeen.Aurinkokin alkoi jälleen paistamaan, joka lämmitti miestä  ja mieltä.

Pian vastassa oli upea laaja pirunpelto!

Tästä ei ollut Koirasalmelle kuin nelisen kilometriä. Mukava etäisyys vaikka pienelle päiväretkelle, jos niikseen. Tulee.

Ruokatauon pidin Ruuhilammen tulipaikalla, joka männikkökankaan nyppylällä lammen rannalla. Aurinko painui taas pilveen.

Pian Ruuhilammin jälkeen olikin edessä reissun viimeiset suon yli menneet pitkospuut.

Loppumatka Koirasalmelle sujui ripeästi männikkökankailla, vaikka polut osin olivatkin kivisiä. Koirasalmella vaihdoin hieman vaatteita ja hyppäsin autoon kohti Saarijärveä.

Auton lämpö ja muutaman päivän rasitukset ja raikas ilma olivat tehdä tepposet. Asfaltille päästyäni meinasin useamman kerran torkastaa, ennen kuin ehdin 58 tieltä 13:lle. Siellä parkkeerasin hetkeksi pysäkille ja tuulettelin virkistykseksi päätäni kylmässä ulkoilmassa. Tämä auttoi. Saarijärvellä kävin suihkussa, otin torkut ja hyppäsin autoon kohti Espoota. Ilman torkkuja matkasta ei olisi kyllä tullut mitään.

Oikein hieno reissu ja hyvä kokemus yksin retkeilystä.

Varusteista

Reissussa oli kokeilussa nyt muutama uusi hankinta. Mukavuustekijänä mukana oli puhallettava tyyny Cocoonilta. Tämä menee kyllä jatkoon. Untuvatakki tai vastaava ei millään pärjää mukavuudessa. Ainoa miinus oli hienoinen liukkaus ilmapatjan päällä. Tyyny tuppasi liukumaan pois patjan päältä.

Teltan valaisuun ja varataskulampuksi mukana oli USB-ladattava Goal Zeron Lighthouse Micro Flash Lantern. Tämä oli pieni ja kevyt. Ainoa miinus on pieni namiska, josta valo laitetaan päälle/pois ja säädetään. Namiskaa oli hieman hankala havaita sormituntumalla pimeässä.

Makuupussista ja teltasta olikin jo puhetta.

Kameralaukkuun olin viritellyt kuvan kiinnityksen. Kyseessä on MOLLE standardin D-Ring ‘klipsi’, joka kiinnitetään remmiin ja jonka saa auki nopeasti. Tämä toimi paremmin kuin aiempi karabiini-viritelmäni. Haluan kameran helposti saataville – ja toisaalta sateen sattuessa on hyvä saada koko paketti rinkan sisään sujuvasti. Tällä kiinnitys ja irroitus käy helposti.